Journalismi

Uudistetut Journalistin ohjeet tulevat voimaan lokakuussa

Journalistin ohjeiden soveltamisopas auttaa toimituksia tulkitsemaan alan uusia sääntöjä. Opas on julkaistu Julkisen sanan neuvoston verkkosivuilla.

Jusenekin hallituksen puheenjohtajan Timo Huovisen mukaan Journalistin ohjeiden uudistuksen yhtenä tavoitteena on lisätä median läpinäkyvyyttä.

Uudet Journalistin ohjeet ja niiden soveltamisopas on julkaistu. Julkisen sanan neuvosto julkaisi 27. toukokuuta oppaan, joka kertoo, miten JSN tulkitsee ohjeita käytännössä. Mukana on esimerkkejä aiemmista päätöksistä.

JSN on koonnut oppaaseen myös antamansa lausumat niiltä osin kuin ne vastaavat nykyistä ratkaisukäytäntöä.

Opas avaa etenkin Journalistin ohjeiden kokonaan uusien kohtien tulkintaa. Uusia kohtia on neljä, ja ne koskevat journalismin ulkopuolista rahoitusta, julkaistun jutun muuttamista, vaarallisia uutistilanteita sekä sisältöjen poistamista verkosta.

JSN:n kannatusyhdistys Jusanek hyväksyi uudet Journalistin ohjeet huhtikuun lopussa. Ohjeiden lisäksi se päivitti liitteen, joka koskee yleisön itse julkaisemaa sisältöä.

Jusanekin hallituksen puheenjohtaja, Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen kertoo Jusanekin keskustelleen ohjeista sopiessaan eniten juuri kokonaan uusista kohdista.

”Uuden pitääkin herättää keskustelua”, Huovinen sanoi Journalistin haastattelussa uusien ohjeiden hyväksymisen jälkeen.

Yksi uudistuksen tavoitteista on ollut lisätä median läpinäkyvyyttä. Tämä näkyy Huovisen mukaan esimerkiksi journalismin ulkopuolista rahoitusta käsittelevässä uudessa kohdassa.

”Toivomme, että se lisää vastuullisen median luotettavuutta, vaikka luottamus tietysti jää aina yleisön mietittäväksi.”

Uudet ohjeet tulevat voimaan lokakuussa.

Lue lisää aiheista: