
I-Mediat Oy:n muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden tuloksena yhtiö irtisanoo 11 työntekijäänsä. Lisäksi I-Mediat lomauttaa noin 120 työntekijäänsä viideksi päiväksi. Neuvottelujen piirissä oli 151 työntekijää.
Yhdentoista irtisanotun joukossa ei ole journalistista työtä tekeviä.
Ilkka-Pohjalaisen Vaasan pääluottamushenkilö Jukka Porola vahvistaa, että viiden päivän lomautukset sen sijaan kohdistuvat loppuvuoden aikana myös toimitukseen.
”Lomautuksen sijaan osan lomarahoista voi vaihtaa vapaaksi”, Porola kertoo.
Lomautukset alkavat jo toukokuussa.
Porolan mukaan toimituksessa on ”jonkinlaista helpotusta siitä, että lomautus jäi vain viiteen päivään”.
”Toisaalta on pelkoa siitä, että riittääkö se jatkoa ajatellen”, Porola sanoo.
”Ikävää on tietysti se, että muilla osastoilla jouduttiin irtisanomaan väkeä.”
I-Mediat julkaisee maakuntalehti Ilkka-Pohjalaista, viittä paikallislehteä sekä kahta kaupunkilehteä.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort