
Etelä-Suomen Media Oy:n julkaisema Uusimaa muuttuu huhtikuun alusta alkaen kuusipäiväiseksi.
Uusimaan printtilehti ilmestyy jatkossa maanantaista lauantaihin. Yhtiö siis luopuu Uusimaan sunnuntaisesta ilmaisnumerosta. Uusimaan näköislehti ilmestyy jatkossakin myös sunnuntaisin.
Muutoksiin liittyen Etelä-Suomen Media on irtisanonut itäisen Uudenmaan yhteistoimituksestaan kolme journalistia.
Päätösten taustalla ovat Etelä-Suomen Media Oy:n marraskuussa päättyneet muutosneuvottelut. Yhtiö kertoi marraskuussa, että Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat ja Länsiväylä ilmestyvät printtinä enää kerran viikossa. Huhtikuussa samoin käy Loviisan Sanomille.
Viikkolehdet Keski-Uusimaa Viikko ja Aamuposti Viikko lakkautettiin. Uusimaata koskevat toimet jäivät vielä marraskuussa harkittaviksi.
Etelä-Suomen Median journalistien pääluottamushenkilö Petri Lyyn mukaan tunnelmat toimituksessa ovat kaksijakoiset.
”Toisaalta helpottuneet, kun epävarmuus päättyi, ja toisaalta haikeat kolmen työkaverin irtisanomisen takia”, Lyy sanoo.
Yksi irtisanotuista työllistyy kesällä vuoden mittaiseen sijaisuuteen, Lyy kertoo.
Etelä-Suomen Median lehdistä Länsiväylä puolestaan vahvisti tammikuun alussa toimitustaan kolmella journalistilla ja yhdellä kuvajournalistilla. Painetun, kerran viikossa ilmestyvän Länsiväylän rinnalla on 8. tammikuuta alkaen ilmestynyt maksullinen verkkojulkaisu Länsiväylä digi.

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige