SLP Kustannus aloittaa yt-neuvottelut Kainuun Sanomissa ja muissa Kainuun ja Lapin lehdissään

SLP Kustannus aloittaa tiistaina 8. lokakuuta yt-neuvottelut, jotka koskevat yhtiön kaikkia lehtiä. Suurin niistä on Kainuun Sanomat, joka muuttui kuusipäiväiseksi vuonna 2015.

SLP Kustannus aloittaa tiistaina 8. lokakuuta yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkia sen kustantamia lehtiä. Kainuun Sanomien lisäksi neuvottelut käydään kahdeksassa paikallis- ja kaupunkilehdessä. Työnantaja arvioi, että neuvotteluissa sovittujen toimien myötä henkilöstöä vähennetään enintään viidellä työntekijällä.

Kainuun Sanomat kertoi asiasta 25. syyskuuta

SLP Kustannuksen varatoimitusjohtaja Eetu Heikkilä kertoo neuvottelujen painottuvan toiminnan uudistamiseen.

”Haemme lehtien yhteistyötä, ja työtapoja muutetaan. Väki käy vähiin, eikä entisillä työtavoilla pärjätä”, Heikkilä kertoo.

Yhtiö haluaa muun muassa lisätä juttuvaihtoa, jota lehdet ovat tehneet jonkin verran aiemminkin.

”Hirvittävästi sisältöyhteistyötä ei pystytä lisäämään, sillä jokainen lehti on paikkakuntansa näköinen. Ei ole tarkoitus ruveta julkaisemaan samaa sisältöä joka ainoassa lehdessä”, Heikkilä sanoo.

Heikkilä mukaan yhtiö tarkastelee myös sitä, voisiko sen matkailupaikkakunnilla tehtäviä, tytäryhtiöihin kuuluvia sesonkilehtiä tehdä aiempaa enemmän yhdessä.

Samaan aikaan säästöjäkin pitäisi tehdä, sillä lehtimarkkinoiden tilanne ei Heikkilän mukaan ole mitenkään valoisa. SLP Kustannuksessa käytiin viime vuonnakin yt-neuvottelut, joiden seurauksena työntekijöitä on ollut vielä tänä vuonna lomautettuna.

Se auttoi taloustilannetta hetkellisesti, mutta ei pysyvästi, Heikkilä toteaa. Pohjoisen lehtien erityinen haaste ovat pitkät etäisyydet, ja vaikka SLP Kustannuksella on myös oma jakeluyhtiönsä, moni sen pienistä lehdistä on Postin jakelun varassa.

”Postin hinnoittelu ja palvelutason lasku on rasittanut ja heikentänyt pienten lehtien taloutta kohtuuttomasti jo vuosia. Kun päivän lehti tulee Lapissa kello 18 jälkeen illalla, se on vaikea pala sekä ilmoittajille että tilaajille.”

 

SLP Kustannuksen pääluottamushenkilö, Kainuun Sanomissa työskentelevä Seppo Turunen kertoo, että yt-neuvotteluiden alkamista osattiin odottaa. Näin siitä huolimatta, että viime kierroksen lomautuksilla päästiin työnantajan asettamiin säästötavoitteisiin.

”Mutta Kainuun markkina on aika pieni. Ei sitä voinut silläkään tavalla ajatella, että siinä ne olivat loppuelämäksi”, Turunen sanoo.

”Toivoimme tietysti, ettei uusia neuvotteluja olisi heti tullut.”

Turunen ei halua tässä kohti neuvotteluja arvioida, onnistuuko pienten paikallisten lehtien yhteistyön lisääminen niissä määrin, että työmäärä todella vähenisi.

”Ainakin se on hankalaa”, hän sanoo.

”Meillä on Alman ajalta kokemuksia yhteistyöstä Pohjolan Sanomien ja Lapin Kansan kanssa, ja se ei toiminut. En tiedä, miten se tapahtuu, mutta jos yhteistyössä vastapuolena Lapissa ilmestyviä, pieniä yksi- ja kaksipäiväisiä lehtiä, niin eiväthän ne meidän työtämme vähennä.”

 

Kajaanilaisen SLP Kustannuksen lehtiperheeseen kuuluvat Kainuun Sanomien lisäksi Koti-Kajaani, Sotkamo-lehti, Ylä-Kainuu, Kuhmolainen, Koti-Lappi, Luoteis-Lappi, Enontekiön Sanomat ja Kittilälehti.

Yhtiö osti vuonna 2015 Kainuun Sanomat, Koti-Kajaanin, Sotkamo-lehden, Ylä-Kainuun ja Kuhmolaisen sekä myöhemmin samana vuonna Koti-Lapin Almalta. Loput kolme lehteä se hankki kahta vuotta myöhemmin.

Yhtiö omistaa myös Kajaanissa toimivan Kaista Design -mainostoimistona ja kolarilaisen Tunturi-Lapin Painon. Yhteensä se työllistää 65 henkilöä.

SLP Kustannus on osa Suomalaisen lehtipainon konsernia, johon kuuluvat mainittujen lehtien lisäksi Koillismaan Uutiset, Kemi-Tornion Kaupunkilehti, Inarilainen, Sompio ja Meän Tornionlaakso. Yhteensä konsernilla on 14 lehteä. Sen markkinaosuus oli viime vuonna prosentin koko maan kuluttaja- ja mediamyynnistä.

SLP Kustannus kävi myös vuonna 2015 yt-neuvottelut, joiden myötä Kainuun Sanomien ilmestymispäiviä vähennettiin seitsemästä kuuteen ja sunnuntaijakelusta luovuttiin.

Yt-neuvottelujen jälkiä paikkailtiin Kainuun käräjäoikeudessa vielä kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2018. Oikeus katsoi, että SLP Kustannus oli rikkonut työntekijöiden tiedonsaantioikeutta. Yhtiö joutui maksamaan kuudelle työntekijällä 5 000 euroa korvausta.

Yhden tapauksen käsittely jatkuu vielä hovioikeudessa.

Nyt alkavalla yt-kierroksella näyttää kuitenkin siltä, että keskusteluyhteys työnantajaan on selvästi parempi, pääluottamushenkilö Seppo Turunen kertoo. Luottamushenkilöt ovat saaneet neuvotteluista ja yhtiön taloudesta hyvin tietoa, ja työn muutoksia suunnitellaan yhdessä työntekijöiden kanssa. Neuvottelut voitaisiin käydä lain mukaan kahdessa viikossa, mutta niille on varattu enemmän aikaa.

”Minä luotan siihen, että kun lähdemme tekemään uutta organisaatiota, se on aidosti auki ja siinä kuulla aidosti koko toimitusta.”