Yle aloittaa yt-neuvottelut. Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
Yle tiedotti aloittavansa yt-neuvottelut Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa. Neuvotteluja käydään aluetoiminnassa ja Studio ja Kuva -osastolla.
Studio ja Kuva -osaston yt:t koskevat Tiimi ja ohjaustyö sekä Tekninen kokonaiskehitys ja alustanhallinta -kokonaisuuksia. Neuvotteluiden ulkopuolelle jää Kuva-toiminnot.
Neuvotteluilla tavoitellaan toiminnan tehostamista. Niiden piirissä on yhteensä 97 henkilöä ja vähennystarve on enintään viisi henkilöä.
Lisäksi työntekijöiltä edellytetään työehtojen muutosta, jonka perusteella heidän täytyy tehdä nykyistä enemmän ilta- ja yötyötä.
Neuvottelut alkavat 22. tammikuuta.
Aluetoiminnan yt:t koskevat Ylen suomenkielistä toimintaa. Tavoitteena on lisätä toimittajien liikkumista kaikkialla Suomessa. Neuvotteluilla ei ole henkilöstön vähentämistarvetta, mutta enintään 35 työtehtävää voidaan lakkauttaa. Neuvottelukutsussa on mainittu, että kaikille henkilöille, joiden työtehtävät lakkaavat, tarjotaan uutta työtä samalta paikkakunnalta.
Neuvottelut alkavat 29. tammikuuta.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara