Politiikan toimittajat: Mediaboikotti ei sovi ministerin työkalupakkiin

Politiikan toimittajat ry paheksuu ulkoministeri Timo Soinin linjaa boikotoida yksittäistä mediaa, yhdistys kertoo kannanotossaan.

Ulkoministeri Timo Soini ilmoitti joulukuussa 2015, että hän ei toistaiseksi anna haastatteluja sanomalehti Hufvudstadsbladetille tai sitä kustantavan KSF Median muille julkaisuille. Syyksi Soini ilmoitti HBL:ssä julkaistut kirjoitukset, joissa on hänen mukaansa vihjailtu perussuomalaisten puheenjohtajan olevan rasisti.

Politiikan toimittajat ry:n mukaan mediaboikotti ei sovi ministerin työkalupakkiin. Puolueen puheenjohtajalla tai kansanedustajalla on suurempi vapaus valita, mille medioille antaa haastatteluja. Hallituksen ministeri ei sen sijaan voi asettaa yksittäistä toimittajaa, mediaa tai mediayhtiötä boikottiin, vaan hänen on kohdeltava kaikkia medioita samanarvoisesti.

Virkavalassaan ministerit vakuuttavat toimivansa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Politiikassa, erityisesti ministerinä, on kestettävä välillä kovaakin arvostelua. Arvostelun ei saa antaa vaikuttaa ministerille kuuluvaan velvollisuuteen tiedottaa asioista tasapuolisesti. 

Politiikan toimittajat ry vaatii ulkoministerin purkavan boikottinsa ja ottavan jatkossa tasapuolisesti huomioon kaikki mediat. Samaa toimintatapaa toivomme luonnollisesti myös muilta ministereiltä.