MTV:n ja STT:n uudeksi yhteiseksi Moskovan -kirjeenvaihtajaksi on nimitetty videojournalisti Iida Tikka. Tikka aloittaa Venäjän-komennuksensa vuoden 2015 alussa. MTV:n uutisen mukaan Venäjää hyvin tunteva Tikka on työskennellyt ja asunut muun muassa Moskovassa, Petroskoissa, Permissä ja Irkutskissa. Hän on myös opiskellut Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaa Moskovan yliopistossa. Tikan on tarkoitus raportoida paitsi Moskovasta, myös muualta Venäjältä sekä entisistä neuvostotasavalloista.
MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kertoo Tikan työskentelevän freelance-työsuhteessa, eli aivan perinteisestä kirjeenvaihtajuudesta ei siis ole kysymys.
”Mutta paljonko mediat nykyään tekevät samanlaisia kirjeenvaihtajasopimuksia kuin ennen? Tulemme vastaan elinkustannuksissa, ja olemme sitoutuneet tilaamaan tietyn määrän juttuja. Siinä mielessä kyse on selvästi juuri kirjeenvaihtajasta, ei freelancertoimittajasta. Tikka tekee töitä vain meille ja STT:lle.”
Ylä-Anttila sanoo MTV:n paikanneen nyt merkittävän aukon kirjeenvaihtajaverkossaan.
”On hienoa, että meillä on pitkän tauon jälkeen jälleen oma silmäpari havainnoimassa Venäjän tapahtumia ja niiden mahdollista vaikutusta Suomeen.”

Uusimmassa lehdessä
- Aggressiivinen syöpä, helvetilliset vaihdevuodet, vammaisen lapsen syntymä. Minna Ala-Heikkilä, Ani Kellomäki ja Niklas Thesslund tekevät juttuja kokemastaan.
- Media-ala tarvitsisi täydennyskoulutusta, mutta oppilaitosten ei kannata tarjota sitä
- Yritys rekrytoi talousjournalisteja, mutta jätti palkat maksamatta
- Media-alan alkava vuosi kaipaa valopilkkuja