Epäluotettava kielikorva johtaa hienostelemaan

Journalistit oppivat usein nopeasti, että vaikka puhutaan aikakausista, kausijulkaisujen nimi on aikakauslehti.

Kielenkäytössä otetaan herkästi mallia ­muista sanoista ja lainataan niitten kirjoitusasua sellaisiinkin yhteyksiin, joihin se ei kuulu. Tällaista lainaamista eli hyperkorrektiutta harrastetaan ikään kuin kaiken varal­ta ja usein virheitten pelosta. Kirjoittaja saattaa olettaa, että hienolta kalskahtavaan sanaan tarvitaan lisää hienostelua, jotta se ei kuulostaisi arkiselta.

Ville Eloranta kirjoitti virheitä synnyttävästä oikea­oppisuuden tavoittelusta tällä palstalla muutama vuosi sitten (Journalisti 1/2021). Hänen mukaansa tieto puhu­tun ja kirjoitetun kielen eroista saattaa aiheuttaa teksteihin ylenpalttisen virallisia tai näennäisen kansainvälisiä sananmuotoja. Esimerkiksi gynekologia voi muuttua koreilevasti gynegologiaksi.

Hyperkorrektiudessa erityisen kiinnostavaa on ­juuri kieltenvälisyys. Kielikorvaansa luottavat kirjoittajat lainaavat vierasperäisiltä kuulostaviin sanoihin sellaisia vierasperäisiä kirjaimia, jotka saattavat kuulua puheessa mutta jotka eivät sisälly sanan kirjoitettuihin muotoihin.

Vaikkapa troppi kuulostaa monesta sen verran arkiselta, että sitä ei kehtaa laittaa asiatyyliseen tekstiin sellaisenaan. Rohdosta tulee sitten droppi. Samalla logiikalla vaateripustin eli henkari päätyy hengariksi. Molemmissa hyperkorrekteissa muodoissa on havaittavissa englannin kielen vaikutusta.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla kumisevat porttigongit. Porttikäytävä (ruots. portgång) on kyökkisuomen kautta vakiintunut muotoon porttikonki. Taivutuksen astevaihtelun vuoksi toisinaan ajatellaan, että sanan perusmuoto olisi porttikongi. Hyperkorrektille kirjoittajalle sekään ei riitä, vaan malliksi kolahtaa vielä gongi.

Kielikorvan sijaan voisi luottaa kielisilmään ja katsoa sanan oikean muodon Kielitoimiston sanakirjasta.