Euroopan yleisradiounioni Ebu harkitsee parhaillaan, saako Israel osallistua ensi keväänä Itävallassa järjestettäviin Euroviisuihin. Samaan aikaan Yleisradion johto harkitsee, osallistuuko se kilpailuihin, jos Ebu antaa Israelin yleisradioyhtiö Kanin olla mukana.
Ebu päätti jo kertaalleen äänestävänsä marraskuussa Israelin osallistumisesta. Lokakuun puolivälissä kuitenkin uutisoitiin, että äänestys on peruttu. Ebun yleiskokous aikoo keskustella Israelin osallistumisoikeudesta joulukuun alussa, ja Yle on kertonut päättävänsä omasta kannastaan ennen sitä.
Lokakuun lopussa suomalaiset kulttuurialan järjestöt ja toimijat vaativat Israelin sulkemista ensi kevään Euroviisuista tai Ylen vetäytymistä kisasta, jos Israel saa osallistua. Vetoomuksen allekirjoitti lähes 80 alan järjestöä.
Suomi ei pidä moraalisen suunnannäyttäjän roolista mutta sellaista ei Israel-kysymyksessä enää vaaditakaan. Muun muassa Espanjan RTVE, Slovenian RTV, Irlannin RTE ja Hollannin Avrotos ovat jo ilmoittaneet boikotoivansa viisuja, jos Israel osallistuu.
Ylelle päätös boikotista vaikuttaa silti olevan vaikea. Toimitusjohtaja Marit af Björkesten sanoi 24. lokakuuta Aamulehdelle, ettei usko viisuboikotteihin. Hänen mielestään Ylen ei pidä ”jatkuvasti reagoida” maailmanpolitiikan tapahtumiin Euroviisuihin osallistumisen kustannuksella.
”Luulen, että meidän on palattava siihen, että tämä on laulukilpailu, jossa ei voida ottaa kantaa koko ajan erilaisiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin”, af Björkesten sanoi.
Kulttuuri- ja asiayksikön vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs jatkoi Ylen johdon kiemurtelua Journalistin haastattelussa 3. marraskuuta. Törn-Mangs ei osannut sanoa, missä Ylen moraalinen raja menee, jos se ei mene Israelin Gazassa tekemän kansanmurhan kohdalla.
Venäjän hyökättyä täysimittaisesti Ukrainaan Yle toimi aktiivisemmin. Helmikuussa 2022 se vaati Ebua sulkemaan Venäjän Euroviisuista. Näin Ebu myös teki.
Jos oikein hyväntahtoisesti tulkitsee, Yle vaikuttaa toivovan, että Ebu päättäisi Israelin sulkemisesta, eikä Ylen tarvitsisi sanoa mitään. Osa Ylen ja Ebun empimisestä varmasti menee Gazassa 10. lokakuuta alkaneen tulitauon piikkiin.
Tulitauko vaikuttaa kuitenkin hauraalta.
Pysyvä rauha Gazaan ja koko Lähi-Itään on tietysti toivottava asia. On silti absurdia ajatella, että julmuuksien taukoaminen jotenkin hyvittäisi lähes koko Gazan infrastruktuurin tuhoamisen ja kymmenien tuhansien ihmisten tappamisen. Että vähän te tyhmästi teitte, mutta menneet menneinä ja tervetuloa mukaan. Israelin vuoden 2025 edustuskappaletta mukaillen, New Day Will todellakin Rise.
Todellisuudessa Israel olisi pitänyt sulkea viisuista jo ajat sitten – niin myös kansainvälisestä urheilusta. Aivan niin kuin Venäjäkin on suljettu. Kuten monelle muulle maalle, viisut ovat Israelille myös politiikkaa. Esimerkiksi New Day Will Risen sanoitusta on pidetty nationalistisena – kappaleen alkuperäinen sanoitus oli sitä vielä selvemmin. Israelin poissulkemista viisuista on vaadittu jo vuosien ajan.
Sitten lokakuun 2023 Israel on tappanut Gazassa lähes 70 000 ihmistä, mukaan lukien noin 300 journalistia.
Jo sitä ennen Gaza oli maailman suurin avovankila. Israel on sortanut palestiinalaisia vuosikymmenten ajan. Se on rakentanut laittomia siirtokuntiaan muun muassa Länsirannalle ja karkottanut alueiden oikeat asukkaat oman kolonialistisen projektinsa tieltä. Israel on toteuttanut apartheid-politiikkaa ja pyrkinyt riistämään palestiinalaisilta ihmisoikeudet.
Tämä on ollut Ebulle, urheilujärjestöille, kauppakumppaneille ja koko läntiselle yhteisölle ihan ok.
Selvää siis on, että moraalipohdinta Euroviisuihin osallistumisesta tulee vuonna 2025 vuosikausia myöhässä. Mitään monimutkaista siinä ei pitäisi olla.
Rakastan Yleisradiota ja toivon sille pelkkää hyvää. Selkärangaton kiemurtelu saisi kuitenkin jo luvan loppua. Ylen toimitusjohtaja ei voi pitää Euroviisuja tärkeämpänä kuin kansanmurhan tuomitsemista.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka