Media-ala

Kulttuuripomo kiertelee Ylen kannasta Israel-boikottiin – ”Johtoryhmä linjaa tästä asiasta”   

Ylen kulttuuri- ja asiayksikön vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs ei halua spekuloida Ylen osallistumisella Euroviisuihin.

Joukko suomalaisia kulttuurialan järjestöjä ja toimijoita vaatii Israelin sulkemista ensi kevään Euroviisuista tai Ylen vetäytymistä kisasta, jos Israel saa osallistua. Vetoomuksen on allekirjoittanut lähes 80 alan järjestöä. 

Kulttuurialan ammattilaisten vetoomuksen vastaanotti Ylen kulttuuri- ja asiayksikön vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs torstaina 30. lokakuuta. 

”Tutustumme vetoomukseen tarkemmin. Olemme välittäneet sen myös Euroopan yleisradiounioni Ebun johdolle. Se tuo meille lisänäkökulmaa. Teemme kuitenkin linjauksemme itsenäisesti”, Törn-Mangs sanoo.  

Yle ei ole päättänyt, osallistuuko se ensi kevään Euroviisuihin Törn-Mangs sanoo. Yle muodostaa oman kantansa ennen Ebun yleiskokousta, joka järjestetään joulukuun alussa. Törn-Mangs ei halua ennakoida, mitä Yle päättää. 

Mikä oma kantasi on? 
”Johtoryhmä linjaa tästä asiasta.” 

Törn-Mangs ei myöskään halua kommentoida, miten Euroviisujen ja Uuden musiikin kilpailun tuotantohenkilöstö suhtautuu viisuihin osallistumiseen.  

”Meillä on sitoutunut huipputiimi, joka keskittyy tällä hetkellä tekemään UMK:ta, Suomen suurinta musiikkishow’ta. Se järjestetään joka tapauksessa”, Törn-Mangs sanoo.  

”Ymmärrämme Gazaan liittyvän huolen ja humanitaarisen kriisin laajuuden. Ilmapiiri tiimissä on avoin, ja työhön liittyvistä paineista keskustellaan.” 


Yleisradion toimitusjohtaja Marit af Björkesten kommentoi Ylen mahdollista osallistumista ensi kevään Euroviisuihin 28. lokakuuta Aamulehden haastattelussa. 

Siinä hän sanoi, että Euroviisujen on palattava laulukilpailuksi, jossa ei oteta koko ajan kantaa maailmanpoliittisiin tapahtumiin. Af Björkestenin mukaan ”julkisen palvelun median ei kuulu (esimerkiksi boikotoimalla) ottaa joka asiaan kantaa”. 

Journalisti pyysi haastattelua myös Marit af Björkesteniltä, mutta pyyntö ohjattiin Johanna Törn-Mangsille. 

Oletko boikottikysymyksessä samoilla linjoilla kuin af Björkesten? 
”Minusta toimitusjohtaja nosti hyvin esiin eri näkökulmia. Jatkamme keskustelua ja punnitsemme osallistumista Ylen johtoryhmässä.” 

Voiko kansanmurhan kuitata niin, että ”ei pidä ottaa kantaa joka asiaan”? Jos boikotoinnin raja ei mene kansanmurhassa, missä se sitten menee? 
”En lähde sitä spekuloimaan, mutta ajattelen meidän olevan ensisijaisesti mediayhtiö. Tehtävämme on tarjota suomalaisille riippumatonta journalismia ja monipuolisia kulttuurisisältöjä. Katsomme, miten Euroviisuihin osallistuminen tukee tämän tehtävän toteuttamista.” 

Toimitusjohtajan mukaan Ylen ei pidä ”jatkuvasti reagoida” maailmanpolitiikan tapahtumiin Euroviisuihin osallistumisen kustannuksella. Tästä päätellen harkintanne on kallistumassa siihen suuntaan, että hauska laulukilpailu on kansanmurhaa painavampi asia. 
”En halua mennä asioiden edelle.” 

Israel on tappanut Gazassa noin 70 000 ihmistä, joista noin 300 on journalisteja. Vaikuttaako kollegoiden tappaminen harkintaanne suomalaisille riippumatonta journalismia tarjoavana mediatalona? 
”Ylen linjaukseen palataan. Olemme kyllä osallistuneet journalistien turvallisuutta Gazassa puolustavaan media-alan kannanottoon.” 

[Toim. huom: Törn-Mangs viittaa media-alan yhteiseen kannanottoon, jossa oli mukana mm. Julkisen sanan neuvosto, jonka jäsen Yle on.]

Af Björkesten sanoo myös toivovansa paluuta aikaan, jolloin Euroviisut olivat vain laulukilpailu, ja irrallaan politiikasta. Milloin tällainen aika on ollut? 
”En pysty siihen vastaamaan.” 

Onko sellaista ollut koskaan? 
”En pysty vastaamaan, mutta Ebu esitti Malmön viisujen jälkeen kesällä 2024 joukon toimenpiteitä joilla viisujen turvallisuutta ja epäpoliittisuutta pystyttäisiin kehittämään. Niitä on lähdetty toteuttamaan, mutta onhan Ebulla tässä vielä tekemistä.” 

Juttua muokattu 4.11. 14.12. Lisätty tieto media-alan yhteisestä kannanotosta.

Journalisti
Yleiskatsaus