Syksyllä 2008 Britney Spears julkaisi Circus-levyn kannen, ja Ilta-Sanomat teki siitä jutun verkkosivuilleen.
Työskentelin tuolloin IS:n verkkosivujen kuvittajana. Tuolloin lähes kaikki etusivun jutut saivat Photoshopilla tehdyn kuvaotsikon – niin tämäkin.
Oli lauantai ja teimme verkkoa vain muutaman hengen voimin. Toimituksen remontin vuoksi meidät oli ahdettu väistötiloihin markkinoinnin pieniin toimistokuutiohin.
Meillä oli tapana hauskuuttaa toisiamme mitä typerimmillä otsikoilla, pomot kun eivät vielä olleet niin kiinnostuneita netistä.
Otsikoimme esimerkiksi näyttelijäkoomikko Robin Williamsin sydänleikkauksen tymäkästi ”läppäviaksi”. Italialaispoliisin Lamborghini-virka-autokokeilu vääntyi muotoon ”lamboliisi”.
Viihdetoimittaja oli saanut Britney-artikkelinsa valmiiksi. Uutispäällikkömme Herra N oli laskeutunut oman kuutionsa pohjalle mutisemaan otsikkoideoitaan. Kun otsikkoa ei kuulunut, nousin omalta paikaltani seisomaan ja kysyin, että ”mitäs laitetaan”. Kuului vain epämääräistä tuhinaa.
Yhtäkkiä Herra N ponkaisi ylös laatikostaan kuin vieteriukko ja voitonriemuinen virne naamallaan kajautti:
”Seksivau!”
Naurusta ei meinannut tulla loppua. Hetkeksi kyseenalaistin Herra N:n henkisen tasapainon. Päätös oli kuitenkin lopullinen.
Kirjoitin iskusanan ”Seksivau!” vinosti kuvan päälle punaiseen palkkiin, jotta kuva paljastuisi vasta jutun avattua. Klikkiotsikko siis.
Palkin piti mennä nätisti kuvan poikki kulmasta lähtien, mutta siinä hihitellessä sekin meni pieleen.
Se ei meitä enää haitannut. Legenda oli syntynyt.
Mitä sinulle on sattunut ja tapahtunut? Lähetä tarinasi osoitteeseen journalisti@journalistiliitto.fi

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom