Sanojen taivuttajain valinnat ja virheitten pelko

Kirjoittaisitko juttuusi virheiden vai virheitten? Suurin osa journalisteista valitsisi todennäköisesti ensiksi mainitun. Onhan se yhtä merkkiä lyhyem­pi kuin jälkimmäinen vaihtoehto.

Suomen sanoilla on ilahduttavan monia taivutusmuotoja. Useimmat niistä ovat tyyliltään keskenään ­yhtä neutraaleja.

Jostain syystä moni kuitenkin ajattelee, että virheitten-tyyppiset monikon genetiivitaivutukset olisivat murteellisia tai puhekielisiä. Olen jopa kuullut, että niistä syntyisi muka ”juntti vaikutelma”, vaikka onhan meillä esimerkiksi kaatuneitten muistopäivä.

Saatetaan luulla, että virheiden-tyyppiset muodot olisivat yleiskielisempiä ja jotenkin ”enemmän oikein”. Ehkä d-kirjaimen käyttäminen kirjoitetussa tekstissä kuulostaa joittenkin korvaan asiallisemmalta kuin sen kiertäminen muilla vaihtoehdoilla.

Kielessä on aina vaihtoehtoja. Journalisti joutuu päivit­täin ratkaisemaan, mihin sananvalintoihin ja taivu­tuksiin päätyy. Voiton vienee useimmin kielen taloudellisuus eli esimerkiksi sanojen lyhyys. Toiseksi kirjoittaja saattaa valita neutraaliin tekstiin mahdollisimman huomiota herättämättömän taivutusmuodon, sillä lukija on tarkoitus ohjata keskittymään asiaan, ei sananvalintojen erikoisuuksiin.

Esimerkiksi omena-sanalla on peräti viisi monikon genetiivimuotoa: omenien, omenoiden, omenoitten, omenojen ja omenain. Kielitoimiston sanakirjassa harvinaisemmiksi muodoiksi mainittujen omenojen ja omenain käyttäminen asiatyylisessä tekstissä voisi herättää huomiota, vaikka ne ovat aivan käypää yleiskieltä.

Termimäisiä omenain-tyyppisiä ovat edelleen opettajainhuoneet ja puolustusvoimain komentaja, vaikka muuten puhutaan esimerkiksi puolustusvoimien kalustosta. Ja ketään tuskin yllättää, että kun kieltenopettajien ­järjestö on Suomen kieltenopettajien liitto, äidinkielenopettajilla on Äidinkielenopettajain liitto.

Sietäisikö journalismi enemmän variaatiota myös taivu­tuksissa?