Naton sotavankina Pohjois-Norjassa

Tammikuussa 1990 Nato harjoitteli Pohjois-Norjassa, ja mukana oli ensi kertaa myös saksalaisia sotilaita. Meidän nilkit olivat kuulleet historiallisesta tapauksesta, joten pitihän sinne Suomen Kuvalehdenkin mennä.

Työhön määrättiin minut ja valokuvaaja Hannu Lindroos ja kohta syöksyimme tukka putkella etulinjaan, Bardufossin pikkukaupunkiin. Majoituimme hotelliin, jonka aulaan pystytettäisiin sotaharjoituksen esikunta. Sitä ei siellä ollut. Saimme kuulla, että harjoitus alkaisi vasta viikon päästä. Jossakin oli tieto pätkinyt.

Emme tohtineet omin päin jäädä viikoksi odottelemaan sotaväkeä, joten oli pakko soittaa omaan esikuntaan, toimitukseen.

”Perkele!” sanoi päätoimittaja Pekka Hyvärinen, mutta totesi sitten, ettei meille olisi Suomessakaan mitään käyttöä.

Niin jäimme. Kävimme parin päivän turistiretkellä Lofooteilla, muut ajat pelasimme flipperiä hotellin aulassa.

Viikon päästä Nato tuli ja näytti meille kaikki kalunsa ja osan 6 000 sotilaastaan. Tarkkailijoiksi odoteltiin jopa venäläisiä, joiden kanssa tuolloin oltiin melkein samalla puolella, yhteisrintamassa terroristeja vastaan.

Ei sotaharjoitus kuitenkaan pelkkää pr:ää ollut. Sen saimme huomata, kun kerran ajelimme kentältä kasarmille. Autostamme oli unohtunut Press-kyltti, joten urhoollinen ummikkokorpraali pysäytti meidät ja marssitti puolen kilometrin päähän komentokorsuun. Siellä puhuimme päivystävän luutnantin kanssa sen verran samoja kieliä, että vapauduimme puolen tunnin sotavankeudesta.

En muista, tulinko luvanneeksi, että jos päästät meidät, Suomi liittyy Natoon. Jutun saimme kyllä valmiiksi, ja täällähän Nato näyttää nyt harjoittelevan.