Sain joitakin vuosia sitten uudenvuoden aatonaattona puhelun Ilta-Sanomien uutispäälliköltä. Tarjolla oli erikoiskeikka.
”Lähtisitkö uudenvuoden aattona iltakeikalle? Räjäyttäisitte Suomen suurimman laillisen raketin”, uutispäällikkö sanoi.
Pyronale grande odotti minua ja valokuvaajaa Sanomatalon toimituksessa. Se painoi 21 kiloa. Pyromassaa oli lain sallima maksimimäärä eli kaksi kiloa.
Valokuvaaja ja minä, kaksi mimmiä, kannoimme ”poikaa” kohti autoa. Sanomatalon hisseillä vastaan tuli palkittu konkaritoimittaja, joka vakavoitui. Hän nyökkäsi meille kuin hautajaissaatolle.
Automme kaartoi kohti pimeää pohjoishelsinkiläistä peltoa. Sitä reunusti lapsiperheiden asuttama pientaloalue. Panimme paukut paikoilleen ja aloimme ampua.
Lapset tien reunalla pysähtyivät katsomaan. Kysyin heiltä mielipidettä raketeista, huoltajan luvalla toki.
”Sitten tapahtui jotain odottamatonta”, luki myöhemmin jutun otsikossa.
Yksi lapsista vilkaisi sivulle ja sanoi: ”Hei palaaks toi pelto?”
Käänsin pääni ja huomasin, että näin oli. Menin paniikkiin, mutta järkeni sanoi, ettei sitä pidä näyttää lapsille.
”Hei tarvitsetko apua siellä”, huusin kuvaajalle ja yritin kuulostaa huolettomalta. Kuvaaja kiroili pimeydessä, josta näkyi vain kytevää paloa.
”Se palaa”, lapsi totesi lakonisesti.
Tuli hoppu. Poljin tulta sammuksiin samalla kun kuvaaja haki kaupasta puolentoista litran lähdevesipulloja ja jätesäkkejä. Sammutimme palon ja veimme yltympäri kastellut rakettijätteet roskikseen. Pienkotialue perheineen oli pelastettu, mutta haisimme pahasti savulta.
Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom