Saat miehen kiipeliin

Elettiin kesää 1996. Olin saanut päähäni tehdä hömppään jutun suuresti ihailemastani Gösta Sundqvistista. Maestrolla itsellään ei ollut halua avittaa hankkeessa. Sinnikäs soittelu levyyhtiöön tuotti vain lipsautuksen, että mies on viettänyt viime ajat studiolla. Soittopyyntöihin ei tullut vastausta.

Sitten eräänä päivänä osui juttukeikka Helsinkiin. Valokuvaaja Robert Segerillä oli hoidettavanaan toinenkin kuvaus, joten jäin pyörimään muutamaksi tunniksi kaupungille. Fredrikinkadulla oli levykauppa, josta sai Beatlesin bootleg-tallenteita kohtuullisen edullisesti.

Kukapas menninkäinen siellä olikaan shortseissaan käytettyjä vinyylejä pläräämässä. Kaikista maailman ihmisistä! Täältä se kai hankki potpurinsa radion Koe-eläinpuisto-ohjelmaan.

”Hra Sundqvist, otaksun?”

Näin miten mies mielessään vaikeroi. Luuli varmaan ensin, että kinuan nimmaria. Sitten ilme muhkean parran takana kävi vielä kärsivämmäksi. Että oikein maakunnalliseen takansytykkeeseen.

Mielelläänhän hän toki haastattelun antaisi, mutta ei valitettavasti millään ehdi odottaa kuvaajaa. Hänen valmentamallaan jalkapallojoukkue Atlantiksella oli alkuillasta peli Tammisaaressa.

Murjotin, kunnes Robert tuli. Sitten minuun meni piru. Ehdittäiskö tehdä paluumatkalla Turkuun pieni koukkaus? Nähtäisiin hienoa puuarkkitehtuuriakin.

Perillä odotti markan arvoinen ilme. Siellä, tammisaarelaisen nurmikentän laidalla hän oli 90 minuuttia ja väliajan täysin armoillani.

Keksin kysyttäväksi pelkkiä latteuksia, joten luikimme pois ennen puoliaikaa. Atlantiskin pelasi huonosti.