Matti Nykäsen ensimmäiset sanat

Minulla oli onni toimia Aamulehden urheilutoimittajana kultaisella 1980-luvulla.

Suomalaisjournalistit saattoivat hehkuttaa mitalimiesten sankariteoista puolitietämättöminä anaboleista, testosteronista, eposta ja sen sellaisista pikkuseikoista.

Oli meillä yksi täysin puhdaskin olympiavoittaja: Matti Nykänen.

Calgaryn kisoissa 1988 Matti voitti historiallisesti kolme kultaa. Olin kolmesti mäen alla odottamassa sankaria, hänen kommenttejaan.

Niin toki moni muukin. Kun Nykänen kolmannen kultamitalin jälkeen kaarsi mäkimonttuun, hänen ympärilleen muodostui perinteinen rinki.

Minulla oli urheilutoimittajan tehtävään ihanteelliset geenit, pituutta 191,5 senttiä. Omista korkeuksistani näin ja kuulin, mitä Nykänen ensisanoikseen lausui.

Aikaeron vuoksi minulla ei ollut kiire – jumalille kiitos, verkkoa ei vielä ollut – näpyttämään uutista. Lampsin kohti baaria, kun kanadalainen kollega äkkäsi minut, kysyi olenko suomalainen. Myönsin, harvoin tässä ollaan maailman median huomion keskipisteenä.

Kollega sähköistyi, kysyi ääni väristen: ”Mitkä olivat Nykäsen ensimmäiset sanat kolmannen kullan jälkeen?”

Vastasin, täysin rehellisesti. ”Mis on mun kamat?” Ja käänsin parhaan kykyni mukaan ”Where is my stuff?”

Mies näytti niin pettyneeltä, että lisäsin vielä, omasta päästäni: ”This is the happiest day of my life.”

Kollega poistui riemuissaan. Seuraavana päivänä Toronto Sunin jättiaukeaman ylitse oli vedetty Nykäsen kuvan päälle sitaatteihin lause: ”This the Happiest Day of My Life”. Näinkin me käytimme Nykästä hyväksi.