Vapaa toimittaja ei ole kuukausipalkkaista vapaampi, kirjoittaa Mari Manninen.
Kun lähes kaksi vuotta sitten muutin Pekingiin ja muutuin kuukausipalkkaisesta vapaaksi toimittajaksi, tiesin täsmälleen millaisia juttuja kirjoittaisin. Sellaisia, jotka selittäisivät kuinka kiinalaiset näkevät maailman.
Tekisin jännittäviä reppareita tärkeistä asioista eri puolilta Kiinaa: Kylistä, joissa on vain vanhuksia ja pikkulapsia. Saastuneista maaplänteistä ja vesistöistä, joiden varrella ihmiset kuolevat tuskallisiin sairauksiin.
Tietysti myös kolumnoisin kiinalaisen arjen erilaisuudesta. Siitähän Facebook-kaverini ja Twitter-seuraajani ja kaikki kapakkatuttuni Suomessa janoavat tietoa. Miksi naisilla on niin lyhyet hameet mutta kaula-aukko umpinainen? Mitä, eivätkö kiinalaiset syökään ravintolassa riisiä?
Toisin kävi.
Yhden matkailurepparin olen kirjoittanut, muita Kiina-juttuja en ole tehnyt Pekingin ulkopuolelta. Kyllä jännät repparit kiinnostavat toimituksia, mutta lehtien freelancer-budjeteilla ei hevin lähetetä toimittajaa, kuvaajaa ja tulkkia päivää pidemmälle keikalle. Euroopan kokoisessa maassa pelkkiin matkoihin kuluu enemmän aikaa.
Kolumneja tarjosin 15 – 20 lehteen (sekosin laskuissa). Kohteliaissa tyrmäyksissä kerrottiin, että kiinalainen arki on liian kaukana suomalaisesta. Ja että nyt tahdotaan kolumnisteiksi julkkiksia.
Millaisia kirjoituksia toimitukset sitten ostavat?
Ennen kaikkea kustannustehokkaita. Osaan jo pyöräyttää mihin tahansa aiheeseen näkökulman ja paikallisvärin Pekingistä. Kiinan kiillotettuna näyteikkunana Peking on turhan pramea tarinoiden ainoaksi näyttämöksi, mutta nielen harmini, sillä töitä riittää. Hyvä että toimituksissa on rahaa sentään Peking-jutuille.
Sitä paitsi usein artikkelini sijoittuvat pääkaupungin viimeisille perinteisille hutong-kujille. Moderni Peking näyttää valokuvissa liian länsimaiselta.
Kiinassa – käytännössä siis Pekingissä – asuvien suomalaisten haastattelut myyvät hyvin. Kun turhaan kauppasin kolumnejani, sain useasta naistenlehdestä toiveen etsiä kiinnostavia suomalaisnaisia.
Suomi-neitoja on hauska jututtaa, mutta kauaksi päädyin suunnitelmastani kuvata maailmaa kiinalaisten silmin.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja Pekingissä.
marinkotimeili@gmail.com
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena