Kilpajuoksua, pettymyksiä ja pohdintaa oman uran suunnasta. Journalistiopiskelijat Hanna Eskelinen, Iida Niskanen ja Sofia Tuovinen pitivät päiväkirjaa kesätöiden hakemisesta.

Torstai 2. 1.
Herään aamuyöllä klo 3.30 epämääräiseen ahdistukseen. Lähestyvä kesätyönhakurumba hiipii mieleen jo hyvissä ajoin ennen hakuajan alkamista. Näin ensimmäisen kesätyöaiheisen painajaisen jo marraskuussa. Siinä anelen itkien jotain työnantajaa palkkaamaan minut.

Näin kirjoitti alkuvuodesta 2025 Tampereen yliopiston kuudennen vuoden journalistiikan opiskelija Hanna Eskelinen, 42. Kesätyörumballa hän tarkoittaa hakemusten laatimista, niiden lähettämistä ja etenkin sen jälkeistä odotusta.

Eskelinen ja kaksi muuta journalistiopiskelijaa pitivät Journalistin pyynnöstä päiväkirjaa tämän vuoden kesätyönhausta. Päiväkirjoista ilmenee, että haun jokainen vaihe on stressaava. Kyse on paljosta: kelpaamisen ja arvostetuksi tulemisen tunteesta, toimeentulosta ja oikeastaan koko tule­vaisuudesta alalla.

Vuonna 2025 opiskelijat hakivat media-alan kesätöitä ­tilanteessa, jossa alan suurin yritys Yle oli juuri ilmoittanut, ettei se palkkaa kesätyöntekijöitä tai -harjoittelijoita. Tammikuun lopulla Yle ilmoitti vähentävänsä satoja työntekijöitä.

Yle on perinteisesti ollut hyvä opiskelijoiden kesätyöllistäjä. Se on palkannut tavallisina vuosina 70–90 kesätyöntekijää.

Muut mediatalot kertovat palkkaavansa kesätyöntekijöitä yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, vaikka myös ne ovat viime vuosina irtisanoneet ihmisiä ja päättäneet määräaikaisuuksia. Samoista paikoista opiskelijoiden kanssa kisaa nyt hakijoita, joilla on jo pitkiä alan työsuhteita takanaan.

Hanna Eskelistä kesätyönhaku stressaa erityisen paljon, koska hänellä on siitä lannistavia kokemuksia edellisiltä vuosilta. Keväällä 2024 kesätyöpaikka löytyi vasta huhtikuussa, ja sitä edellisenä vuonna hän pääsi työhaastatteluihin vasta helmikuun lopulla.

Sovin päivän aikana tapaamisen yliopistolle kahden luotto-ystävän kanssa ja pyydän heitä auttamaan minua hakemusten tekemisessä. Olen turvautunut heihin ennenkin, koska tunnen olevani huono kirjoittamaan hakemuksia ja tunnistamaan omat vahvuuteni, Eskelinen kirjoittaa.

Perjantai 3. 1.
Tunnustan ystävilleni, että olen jo valmiiksi stressaantunut ja kerron vihaavani tätä alaa palavasti aina tammikuussa. Katsomme hakukohteita ja mietimme, millä näkökulmalla paikkoihin kannattaa hakea. Olen jo edellisellä viikolla suunnitellut, mitä kirjoitan hakemuksiin. Päivän lopuksi olen varovaisen toiveikas.

Eskelisellä on aiempaa alan työkokemusta ­harjoittelusta Tampereen ylioppilaslehti Visiiristä sekä kesätyöstä Kangas­alan Sanomissa ja informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntansa viestintäyksikössä.

Kangasalan Sanomiin päästyään hän irtisanoutui vakituisesta työsuhteestaan puhelinpalveluyrityksessä. Hän ajatteli vihdoin saavansa oman alan hommia. Eskelinen työskenteli puhelinpalvelussa neljä vuotta opintojensa ohella. Tienestit tulivat tarpeeseen, koska osa opintotukikuukausista oli kulunut aiempien historian opintojen aikana.

Tänä vuonna Eskelinen haluaisi ja tarvitsisi työkokemukseensa täydennystä deskityöstä ja monimediatekemisestä, joten paikka ison lehden toimituksesta olisi hyvä.

Hän päättää hakea Helsingin Sanomiin, Ilta-Sanomiin, ­Iltalehteen, Aamulehteen, Alman talouslehtiin ja Hämeen ­Sanomiin. Etenkin Aamulehdelle Eskelisellä olisi mielestään annettavaa, koska hänellä on kokemusta Kangasalta ja hän asuu Ylöjärvellä.

Lisäksi hän hakee muutamiin Keskisuomalaisen kaupunkilehtiin, Ylöjärven Uutisiin sekä Kirkko ja kaupunkiin. Viimeksi mainittuun siksi, että kaikkein mieluiten hän ­tekisi työkseen feature-tyyppistä journalismia yhteiskunnallisista aiheista.

Tiistai 7. 1.
Herään neljän aikaan aamulla ja tiedän, etten saa enää unta. Kömmin silmät ristissä sohvalle ja avaan tietokoneen, luen valmiiksi muotoillut hakemukset vielä kerran läpi ja hion sanamuotoja. Aamukuudelta lähetän ensimmäiset hakemukset ja tykittelen menemään hakemuksia toisensa perään.

Vuodesta riippumatta opiskelijat tietävät, että kesätyöhakemukset kannattaa tehdä joululomalla. Silloin ne voi lähettää työnantajille heti, kun kesätyönhaun aloituspäivä koittaa. Tänä vuonna se oli tiistai 7. tammikuuta – ensimmäinen loppiaisen jälkeinen arkipäivä.

Journalistiliitto on suosittanut mediataloille ja toimituksille yhteistä kesätyöhaun aloituspäivää vuodesta 2019. Sen idea on suitsia aiempaa käytäntöä, jossa kesätyöhaut alkoivat jo pian edellisten kesätöiden päätyttyä. Se haittasi syksyn opintoja ja etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia.

Hanna Eskelisen mukaan paine lähettää hakemukset ­heti ensimmäisenä hakupäivänä syntyy osittain opiskelijoiden keskuudessa. Pääsyyllisiä ovat kuitenkin työnantajat.

”Kyllä se tulee työnantajilta, että kaikkien pitää hakea heti, koska ’haluamme palkata parhaat heti’. Jokainen toimitus painottaa esimerkiksi vierailuilla, että teemme ensimmäiset haastattelut jo ensimmäisenä hakupäivänä. Kahden viikon hakuajalla ei ole mitään merkitystä, koska kaksi ensimmäistä päivää ratkaisevat, ja sen jälkeen ei ole millään väliä.”

Hakemuksissaan Eskelinen kertoo työkokemuksestaan, kiinnostuksestaan politiikkaan sekä poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, suorittamistaan kauppatieteiden kursseista, hyvästä yleissivistyksestään sekä kielenhuollollisesta työotteestaan.

Hän mainitsee myös Threadsissa pitämänsä Pilkun pussua -nimisen kielenhuoltopalstan, jolla on kerännyt 1 300 seuraajaa ja satojatuhansia katselukertoja.

Keskiviikko 8. 1.
Lähetän vielä pari hakemusta, vaikka epäilen työn olevan turhaa. Tavoittelen tärkeimpien hakukohteiden yhteyshenkilöitä, mutta puhelin tuuttaa varattua. Kyttään puhelinta ja sähköpostia, mutta yhteydenottoja ei tule. Puran epätoivoa ystäville viesteillä ja puolisolle. Käyn hautaamassa pääni yhden kissani turkkiin. Yritän pysyä toiveikkaana, mutta oloni on epäonnistunut. Illalla nieleskelen kyyneliä. Haluaisin pystyä suhtautumaan haku­rumbaan kevyemmin, mutta tuntuu, että siinä on kyse arvostani ihmisenä.

Seuraavana päivänä Eskelinen vilkaisee ­ainejärjestönsä Vostokin viestiryhmää, jossa ensimmäiset kertovat kesätöiden varmistuneen. Yleensä hän välttelee ­tammikuussa ainejärjestön keskustelukanavia ja harjoitustoimitusta, koska kokee ilmapiirin ja toisten iloisten uutisten vain pahentavan oloaan.

Maanantai 13. 1.
Juttelen parin kaverin kanssa siitä, etten olen saanut yhtään ­yhteydenottoa. Oloni on surkea, mutta kaverit yrittävät lohduttaa. Päätän keskittyä gradun tekoon.

Perjantai 7. 2.
Kaverin kanssa jutellessa tulee puheeksi kesätyöt. Vitsailen valmistuvani työttömäksi, vaikka ajatus siitä kirpaisee. Illalla mietin, mikä minussa on vikana, etten kiinnosta työnantajia. Koen, että koko opiskeluaika on mennyt hukkaan, jos en alalle työllisty.

Helmikuun aikana Eskelisen sähköpostiin tipahtelee tasaiseen tahtiin tuttuja viestejä: ”Saimme runsaasti ­hakemuksia ja valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.” Hän ajattelee: ”Niin, tiesin sen jo tammikuussa.”

Maaliskuun puolivälissä Eskelinen kirjaa muistiin toisen opiskelijan kanssa käymänsä keskustelun siitä, että työnhaku on tänä vuonna aiempaa nihkeämpää.

Huhtikuussa Eskelinen yrittää saada gradunsa ­valmiiksi. Jos töitä ei loppukeväästä löydy, mutta hän saa paperinsa ulos yliopistolta ennen kesää, hän voi saada työttömyyskorvausta.

Gradun palautettuaan Eskelinen haluaisi kirjoittaa jotain poliittiseen päätöksentekoon, köyhyyteen ja sosiaali­turvaan liittyvää. Teksteissä voisi hyödyntää omia kokemuksiaan. Myös jatko-opiskelijaksi hakeminen kiinnostaa, vaikka tutkijan urakin tietäisi luultavasti pätkätöitä.

Päiväkirjamerkintöjä lukiessaan Eskelinen ihmettelee, miten kovilla kierroksilla hän kävi alkuvuodesta.

”Pitäisi olla aikuinen ja ymmärtää, ettei työnhaku määritä arvoani ihmisenä tai toimittajana. Se on kuitenkin hirveän hankalaa, kun olen ahdistukseen ja kovaan itsekritiikkiin taipuvainen. Vihaan työnhakua varmaan siksi, että se tuo kaikki omat epävarmuudet pintaan. Toisaalta se on hirveän inhimillistä, ja tiedän, että monilla muilla on samanlaista.”

Pari ensimmäistä opiskeluvuottaan Eskelinen mietti, onko journalismi hänelle oikea ala. Siitä hän varmistui, kun pääsi tekemään töitä.

”Tykkään kirjoittaa ja pyöriä yhteiskunnallisten ilmiöiden ympärillä. Minulla on niistä hirveästi nippelitietoa. Toivon, että joku tajuaisi sen, ottaisi töihin ja pääsisin hyödyntämään sitä muuallakin kuin Threadsissa.”

---

”Jos en saa ensimmäisenä haku­päivänä puhelua, tarkoittaako se, etten saa töitä?”

On lauantai 28. joulukuuta. Jyväskylän yliopiston neljännen vuoden journalistiikan opiskelija Iida Niskanen, 25, on palannut kotiinsa joulunvietosta perheensä luota.

Tuli kauhea paine, että pitäisikö käyttää ilta kesätyöhakemusten tekemiseen, Niskanen kirjoittaa päiväkirjaansa.

Osa hakemuksensa nopeasti lähettäneistä on edellisenä vuonna päässyt haastatteluun jo samana päivänä. Jotkut ovat saaneet heti jopa työpaikankin.

”Hakeminen on mennyt kilpajuoksuksi”, Niskanen sanoo.

Toisaalta kesätyöhaun selkeä aloituspäivä vuoden alussa on hänestä hyvä asia.

”Hakukohteita on helpompi kartoittaa verrattuna siihen, että alkaisi joskus lokakuussa läräämään Duunitoria ja etsimään, milloin on mikäkin haku. Tietty päivä selkeyttää hommaa.”

Perjantai 3. 1.
Ystäväni soitti videopuhelua ja pohdimme yhdessä paikkoja, ­jonne haluaisimme hakea.

Niskanen päättää hakea maakuntalehtiin etenkin Sanomalle, koska hän työskenteli kesän 2024 yhtiön Designkeskuksessa taittajana ja on jatkanut siellä ttt-sopimuksella opintojen ohella. Taittotyö oli hänelle entuudestaan tuttua Laukaa–Konne­vesi-paikallislehdestä, jossa hän työskenteli kaksi ensimmäistä opiskelukesäänsä. Sinne hänet käytännössä pyydettiin sen jälkeen, kun lehdessä työskennellyt vanhempi opiskelija oli vinkannut toimitukselle laukaalaistaustaisesta fuksista.

Tänä vuonna Niskanen hakee myös Iltalehteen, MTV:lle ja STT:lle. Kahdessa ensiksi mainitussa voisi päästä tekemään journalismia someen ja esiintymään livenä. STT:ssä Niskasta viehättää mahdollisuus saada omia juttujaan tiedotusvälineisiin ympäri maan. Hän on kuullut hyvää muun muassa talon etätyömahdollisuuksista. Ne kiinnostavat, koska kaikkein mieluiten Niskanen olisi kesällä Tampereella.

On raskasta hankkia Jyväskylän-asuntoon vuokralainen, löytää kämppä kesätyökaupungista ja elää ns. välitilassa koko ­kesä. Tampereella voisin asua kumppanini kanssa. Tässä tilanteessa täytyy kuitenkin olla avoin kaikelle. Pelottaa, että olen ­liian valikoiva ja se koituu kohtalokseni. Stressaa.

Niskanen aloittaa hakemusten kirjoittamisen. Seuraavana päivänä hän kirjoittaa lisää hakemuksia ja päivittää ansioluettelonsa. Ystävä on sanonut, että CV:n ensimmäisen lauseen pitää olla vetävä ja mukaansatempaava.

Eli millainen?? Saako hassutella? Pitääkö pysyä asiallisena? On vaikeaa.

Niskanen päättää pyytää esihenkilötehtävissä työskentelevältä anopiltaan palautetta hakemuksistaan. Stressaavuudestaan huolimatta työnhaku tuntuu myös toiveikkaalta ja inspiroivalta.

Hakemuksia kirjoittaessa alkaa kuvitella tulevaa kesää uudessa työpaikassa ja pohtia, millaista siellä olisi. Se antaa puhtia.

Maanantai 6. 1.
Juttelin taas ystävieni kanssa työnhausta. Onneksi on vertaistukea. Soitin ystävälleni, ja hänkin lupasi lukea pari eri versiota hakemuskirjeestäni ja kommentoida niitä. Tunteet, motivaatio ja itseluottamus heittelevät laidasta laitaan. Toivon, että voisin kelata aikaa eteenpäin, ja hakemusten kirjoittaminen ja lähettäminen olisi jo takana.

Niskanen muokkaa hakemuksia, kunnes kirjaimet hyppivät silmissä. Hän miettii, pitäisikö valvoa puoleen yöhön ja odottaa hakemuslomakkeiden aukeavan.

Toisaalta en näillä aivoilla kykene enää mihinkään järkevään. Aika painaa pää tyynyyn, ja grande finale koittaa huomenna.

Tiistai 7. 1.
Ensimmäisen hakemuksen lähettämisessä Aamulehteen kesti yllättävän kauan, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Ennen lounasta lähetin vielä pari hakemusta lisää. Samaan aikaan puhelin kilkatti viesteistä ystäviltäni, eräs oli päässyt jo kahteen haastatteluun. Ahdistuksen möykky kasvoi mahassani. Jos en ­koko päivänä saisi yhtäkään puhelua tai viestiä, tarkoittaisiko se, etten saa töitä?

Lounaan jälkeen Niskanen lähettää vielä yhden hakemuksen ja lähtee tuulettamaan aivojaan crossfit-treeneihin. Niiden aikana joku on yrittänyt soittaa, mutta se ei ole potentiaalinen työnantaja.

Toivon kipinä hiipui taas.

Keskiviikko 8. 1.
Aamulla lähetin yhden hakemuksen lisää. Koko päivän olen vahdannut puhelinta ja todistanut ystävieni riemua, kun he saivat töitä. He ovat saaneet paikan medioista, joihin olen itsekin ­hakenut. Tarkoittaako se, että minut on jo heitetty pahnan pohjimmaiseksi ja sähköpostiini kilahtaa myöhemmin ”Kiitos, ­mutta ei kiitos” -viesti?

Illalla Niskasesta tuntuu, että vika on hänen raskaan ­näköisessä hakemuskirjeessään tai siinä, että hän ei tuo ­siinä itseään ja osaamistaan tarpeeksi hyvin esille. Hän päättää laatia uuden, persoonallisemman hakemuksen. Siihen tulee vihreää väripohjaa, ja tekstin viereen ­Niskanen laittaa itsestään hymyilevän kuvan. Tekstissä hän kertoo entistä konkreettisemmin, mitä on aiemmissa työpaikoissaan tehnyt.

Niskanen päivittää uuden hakemuksen kahteen toimitukseen, joihin on hakenut jo aiemmin.

Se ei pelaa, joka pelkää.

Torstai 9. 1.
Soitin Aamulehteen ja kyselin rekrytilanteesta. Eivät olleet ­vielä tehneet kaikkia valintoja, joten uskon, että mahdollisuus on.

Torstai 16. 1.
Vihdoin puhelin oli soinut, kun olin kosmetologilla. Pirautin ­takaisin ja sain haastattelun!! Vihdoin!

Haastattelu on Poriin maakuntalehti Satakunnan Kansaan. Se on toinen toimituksista, joihin Niskanen päivitti hakemuksensa.

”Olin jo alkanut luovuttaa. Kun joku sitten näki minussa potentiaalia ja ajatteli, että me halutaan tämä tyyppi töihin, tuntui ihan sikahyvältä”, Niskanen sanoo.

Toisaalta mielessä käy myös, ettei hän tunne Porista ­ketään. Hän ei voi asua kesällä kumppaninsa kanssa. ­Miten Porista löytää kämpän?

Tiistai 21. 1.
Ensimmäisen hylkäyssähköposti saapuu ­Maikkarilta. Se ei kuitenkaan harmita Niskasta, koska hänellä on Satakunnan Kansan haastattelu. Hän miettii mahdollisia vastauksiaan etukäteen mutta ei kirjoita niitä ­sanasta ­sanaan ylös.

Teams-haastattelussa paikalla on kaksi Satakunnan Kansan toimituspäällikköä. He kyselevät Niskaselta muun ­muassa tämän töistä Designkeskuksessa ja siitä, mitä hän haluaisi Satakunnan Kansassa tehdä.

Niskaselle jää haastattelusta myönteinen olo. Silti ­häntä mietityttää, onko jollain toisella enemmän kokemusta tai kotikenttäetu.

Mutta kaikkeni annoin, olin rento oma itseni ja nyt odotellaan taas, milloin puhelin soi.

Keskiviikko 22. 1.
Soitto tuli ja Satakunnan Kansa kutsuu! Vihdoin epävarmuus on ohi.

Niskasta jännittää kertoa uutiset Designkeskuksen työnantajalleen, mutta tämä suhtautuu asiaan rennosti. Haun aikana Niskanen on miettinyt, onko tyhmää hakea ­töitä muualta. Kannattaisiko jatkaa graafikkona ja asustella Tampereella?

Mutta kun soitto tuli ja töitä napsahti, tuntui siltä, että tein oikean valinnan.

Maaliskuun alussa Niskasella on Facebook-ryhmästä löytynyt kesäkämppä Porista. Hän on myös ottanut selvää crossfitin harrastusmahdollisuuksista ja suunnitellut ­kesän vapaa-ajan tekemisiä siellä.

Vain työsopimus puuttuu.

Työsopimuksesta sanottiin, että se tulee minulle helmikuun ­lopulla. Vielä en ole saanut yhteydenottoa. Odottelen vielä.

Torstai 13. 3.
Tuli sähköpostia, että työsopimus tehdään vasta myöhemmin keväällä vielä voimassa olevan Designkeskuksen työsopimuksen takia. Vuokrasopimus Porin asuntoon on allekirjoitettu.

---

”Milloin voin ottaa vastaan muun alan töitä?”

Lauantai 4. 1. 
Päivitin LinkedIn-profiilini. Journalistiliiton loppuvuodesta järjestämässä uravalmennuksessa painotettiin Linkedinin tärkeyttä. Lisäsin sinne kirjoittamani jutut, koska minulta ei löydy vielä portfoliota. Kevään aikana opinnoissa teemme portfolion, mutta se ei ehdi tähän työnhakuun. Päivitin myös ansioluetteloni uravalmennuksen opeilla. Aion muokata sen jokaiseen hakemaani työpaikkaan sopivaksi.

Sofia Tuovinen, 24, aloitti journalismin opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa OAMK:ssa viime syksynä. Hänellä ei vielä ole varsinaista media-alan työkokemusta, mutta hän on kirjoittanut Kalevaan peliarvioita ja ottanut lehden keikka-arvioihin kuvia.

Muuta työkokemusta riittää. Esimerkiksi kesät 2022 ja 2023 Tuovinen työskenteli Nokian tehtaalla Oulussa. Siihen aikaan hän opiskeli Oulun yliopistolla elektroniikkaa ja tietoliikennetekniikkaa. Sitten alkoi tuntua, että omin ala olisikin joku luovempi ala.

”Vaikka tekniikan alallakin on tiimityötä, kaipasin lisää kanssakäymistä ihmisten kanssa.”

Maanantai 6. 1.
Etsin tietoa eri lehtien kesätöistä ja mietin, minne haluaisin mennä töihin. Haen ainakin Kalevan Forum24-kaupunkilehteen, Rantapohja-paikallislehteen sekä useampaan Hilla Groupin paikallislehteen.

Hakukohteiden miettimisessä Tuovista auttaa koulun uutistyön kurssi, jossa käytiin läpi Suomen tiedotus­välineitä. Jotta koko kesän tienestit eivät kuluisi vuokriin, Tuovinen etsii kesätöitä vain Pohjois-Suomesta. Hänellä on Oulussa vuokra-asunto. Kittilässä hän voisi asua oman perheensä luona ja Ylivieskassa kumppaninsa perheen luona.

Kesältä olisi tärkeää jäädä säästöjä. Viime kesänä Tuovinen ei ollut kesätöissä, koska hän ei enää halunnut mennä elektroniikan alan kesätöihin eikä muuta sopivaa paikkaa löytynyt. Opintotukien varaan toimeentuloa ei voi laskea, koska myös aiempi opiskelu on kuluttanut niitä.

Tiistai 7. 1.
Hain aamulla Forum24-kaupunkilehteen Kaleva Medialle. Tein työhakemuksen liiton valmennuksen vinkkien mukaan. Muokkasin myös CV:ni vastaamaan työpaikkailmoitusta.

Tuovinen tietää, että kilpailu paikoista on kovaa ja ­haluaa siksi lähettää hakemukset hakuajan alussa. Ensimmäisenä päivänä hän ehtii kuitenkin lähettää vain yhden hakemuksen. Koulupäivä on pitkä, ja muiden hakemusten räätälöimisessä on vielä työtä. Osa pienistä lehdistä ei julkisesti edes hae kesätyötekijöitä, vaikka niillä voikin olla paikkoja tarjolla.

Keskiviikko 8. 1.
Kysyin ChatGPT:lta työnhaun vaiheista, ohjeita työhakemuksen ja CV:n tekemiseen sekä vinkkejä puhelinsoittoon ja sähköpostin kirjoittamiseen työpaikkaan, jossa ei ole avointa työpaikkailmoitusta.

Tuovinen soittaa Haukiputaalla tehtävän Rantapohja-paikallislehden päätoimittajalle ja kysyy, voiko lähettää kesätyöhakemuksen. Päätoimittaja vastaa kyllä ja sanoo käyvänsä hakemuksia läpi helmikuun aikana.

Hilla Groupille Tuovinen hakee Ylivieskaan Kalajokilaakso-lehteen, Nivala-lehteen, Kalajokiseutu-lehteen ja Kittilälehteen. Seuraavana aamuna hän saa sähköpostitse työhaastattelukutsun Kittilälehteen. Se tuntuu ilahduttavalta ja helpottavalta. Tuovinen valmistautuu haastatteluun kysymällä tekoälyltä mahdollisia kysymyksiä ja miettii niihin vastauksia.

Maanantai 13. 1.
Työhaastatteluun osallistuivat päätoimittajat Kittilälehdestä ja Kalajokiseutu-lehdestä. Kalajokiseutu-lehden läsnäolo ­yllätti minut, kun alun perin piti olla vain Kittilälehdestä toimittajat haastattelemassa.

Haastattelu on Teamsissa. Haastattelijat kysyvät, miksi Tuovinen haluaa paikallislehteen töihin ja millaista kokemusta hänellä on juttujen kirjoittamisesta. Tuovisesta tuntuu, että omat ajatukset voisivat liikkua nopeamminkin. Silti hänelle jää haastattelusta myönteinen olo ja tunne, ­että työpaikan saaminen on mahdollista.

Perjantai 17. 1.
Lähetin aamulla viestiä päätoimittajille haastatteluun ­liittyen. Iltapäivällä Kittilälehden päätoimittaja soitti ja kertoi, ­etten päässyt heille tai Kalajokiseudulle töihin. Minulla oli juuri muuta menoa, joten en ehtinyt kysyä palautetta haastattelusta. Kalajokiseudun päätoimittaja vastasi sähköpostiini myöhemmin. Hän kertoi, että minulla meni hyvin haastattelu ja ­kannusti jatkamaan työnhakua.

Illalla Tuovinen itkee pettymystään avopuolisolleen. Hän selailee työpaikkailmoituksia ja päättää hakea Oulun Golfille kentänhoitajaksi. Tuovinen on aiemmin työskennellyt neljä kesää Levi Golfilla. Silloinen esihenkilö suostuu suosittelijaksi.

Seuraavina päivinä Tuovinen sopii Oulun Golfin kenttämestarin kanssa työhaastattelusta. Ristiveto kesätyön hakemisen ja oman alan kesätyön hakemisen välillä ahdistaa.

Haluaisin päästä oman alan töihin, mutta kilpailen ­paikoista vanhempien opiskelijoiden kanssa. Milloin kuulen Kaleva ­Medialta ja Hilla Groupin muista lehdistä vastauksen? Milloin voin ottaa vastaan muun alan töitä? hän kirjoittaa torstaina 23. tammikuuta.

Seuraavalla viikolla Oulun Golf tarjoaa Tuoviselle ­töitä. Hän sopii aloittavansa kesäkuun alussa. Tuovinen ajat­telee, että jos hänelle vielä tarjotaan töitä Rantapohjasta tai Kalajokilaaksosta, hän ottaa paikan vastaan.

”Uskon, että Oulun Golf olisi ymmärtänyt, jos ­olisin saanut oman alan töitä. Luotan ihmisten ystävällisyyteen ja ymmärtäväisyyteen”, Tuovinen sanoo.

Maanantai 24. 2.
Tuovinen ei ole kuullut Rantapohjasta, Kalajokilaaksosta, Nivala-lehdestä eikä Kaleva Mediasta mitään.

Ihan niin kuin aikaani ja panostani ei arvostettaisi edes ­sitä vertaa, että ilmoitettaisiin, ettei minua ole valittu. Kalevan ja Kalajokilaakson haut olivat netin kautta tehtyjä, joten heillä pitäisi olla helppo lähettää sähköpostia valitsematta jääneille. Rantapohjan päätoimittajalle pitänee laittaa uudestaan viestiä ja kysyä kesätyötilannetta.

Parin päivän kuluttua Tuovinen saa Kalevalta sähköpostitse tiedon, ettei päässyt töihin. Myös Rantapohjalta ja ­Hilla Groupilta tulee samanlaista sähköpostia.

Tuovista harmittaa, että oman alan töitä ei löytynyt. ­Oulun Golfin paikka hänellä kuitenkin jo on. Hän iloitsee siitä, että voi vaihteeksi työskennellä kesäajan ulkona.

Opiskelukavereiden kanssa jutellessa ilmenee, että 22:sta Tuovisen luokkalaisesta vain kaksi on saanut media-alalta kesätöitä.

”Yksi sanoi hyvin, että nyt kun Ylen tilanne meni niin kuin meni, me taistelemme työpaikoista niiden kakkos- ja kolmosluokkalaisten kanssa, jotka olisivat normaalisti menneet Ylelle.”

Tekniikan alalla kesäksi työllistyminen oli helppoa. ­Tuovinen on silti tyytyväinen uuteen opiskelualaansa. Jos työpaikkaa ei tulevaisuudessa löydy, hän uskoo voivansa soveltaa koulun oppeja myös yrittäjänä.

”Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opiskelijana tuntui, että on yksi suunta, johon mennä. Journalismissa on enemmän ovia auki ja mahdollisuuksia valita, mitä ­oikeastaan haluan tehdä.”