Suomalaisen vapaaehtoistaistelijan elämästä kertova reportaasi, jonka kuvamateriaali on kokonaisuudessaan peräisin taistelijalta itseltään.
Ukrainalaisten taistelijoiden toimittamaan kuvamateriaaliin perustuva kevyt juttu etulinjassa taistelevan sotilaan intohimoisesta lukuharrastuksesta.
Ukrainalaisen fikserin kirjoittama juttu venäläisten kaappaamista lapsista ja perheistä.
Nämä ovat esimerkkejä suomalaisten tiedotusvälineiden Ukrainan sotaa käsittelevistä jutuista, jotka perustuvat Ukrainan puolella sotivien joukkojen tuottamaan kuvamateriaaliin tai ovat ukrainalaisten siviilien kirjoittamia.
Milloin sodan osapuolen välittämää uutiskuvaa tai kirjoittamaa juttua päätetään toimituksissa käyttää, milloin sitä taas ei käytetä? Miten toimituksissa tiedetään, onko tarjottu kuvamateriaali sitä, mitä sen väitetään olevan? Entä miten aiemmin fikserinä toimineen ukrainalaiskirjoittajan jutun luotettavuus varmistetaan?
Kuvajournalisti Niklas Meltion mielestä Ukraina on ollut median näkökulmasta erilainen kuin mikään muu sota. Ukrainaan on helppo päästä, mutta maan sisällä liikkuminen on hyvin rajattua. Maailman lähes jakamaton sympatia on Ukrainan puolella. Tietoa Ukrainasta ja sodan tapahtumista janotaan.
Yhtälö on saanut suomalaismedian ajoittain huolimattomaksi, Meltio sanoo. Hänen mukaansa suomalaismedian Ukraina-juttujen faktantarkistuksessa on ongelmia.
Valtaosa Ukraina-jutuista on ongelmattomia, Meltio sanoo. Häntä kuitenkin huolettaa, miten sodan havainnointi on suomalaismedian sotajutuissa ja taisteluvideoissa ajoittain ulkoistettu Ukrainan puolella taisteleville joukoille.
”Kysymys ei ole siitä, ovatko tällaiset jutut valheellisia vai eivät”, Meltio sanoo.
”Ne ovat lähtökohtaisesti puolueellisia. Piste.”
Meltio on työskennellyt kuvajournalistina vuodesta 2004 lähtien. Hän on erikoistunut sodan kuvaamiseen ja kuvannut Ukrainan lisäksi muun muassa Irakissa ja Syyriassa. Meltio on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomille, Dagens Nyheterille ja Hufvudstadsbladetille.
Läntisten tiedotusvälineiden on tällä hetkellä vaikeampi päästä raportoimaan sotatilanteen kannalta merkittäviin paikkoihin kuin sodan alkuvaiheessa. Vaikka maahan pääsy on helppoa, Ukrainan viranomaiset määrittävät hyvin tarkkaan, mihin journalistit saavat mennä. Rintaman lähelle ei juuri ole pääsyä.
Sota kuitenkin kiinnostaa edelleen kansainvälistä mediaa. Tilanne on Meltion mukaan synnyttänyt englannintaitoisille ukrainalaisfiksereille vilkkaat markkinat. Heidän roolinsa ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa selvä.
”Hyvä fikseri on kullan arvoinen, ja sellaisia on Ukrainassa paljon. Fikserinhän on tarkoitus olla toimittajan apuna, toteuttamassa mahdollisuuksien mukaan toimittajan toiveita. Nyt Ukrainassa on myös fiksereitä, jotka miettivät jo valmiiksi länsimaista journalistia kiinnostavan paketin, haastateltavat ja näkökulmat”, Meltio sanoo.
Meltio pitää ongelmallisena sitä, että media käyttää mielellään myös Ukrainan viranomaisilta saatua pressimateriaalia.
”Tai sitten käytetään taistelijoiden toimittamaa videomateriaalia todentamaan, että tällainen on tilanne rintamalla”, Meltio sanoo.
”Siis käytetään journalismissa sodan osapuolen toimittamaa materiaalia. Se ei ole millään muotoa hyväksyttävää.”
Meltion mielestä ongelmia tuottaa ajoittain myös se, että suomalaismediatkin ovat käyttäneet journalistisissa tehtävissä sellaisia paikallisia toimittajia, fiksereitä tai muita ukrainalaisia, joiden luotettavuudesta ei ole varmuutta.
Hän pitää lisäksi ongelmallisena sitä, että Ukrainaan on lähetetty paljon sellaisiakin journalisteja, joilla ei ole pitkää kokemusta konfliktialueista. Heillä ei aina ole tietoa, mitä esimerkiksi fikserin rooliin kuuluu ja mitä ei, Meltio väittää.
Ensimmäisiä kertoja konfliktialueelle menevät eivät myöskään aina tiedä, miltä sota näyttää. Näin fikseri voi päästä määrittelemään sitä, mitä toimittaja saa nähtäväkseen ja millaisia näkökulmia hänelle tarjotaan.
”Totta kai osa fiksereistä haluaa vaikuttaa siihen, mitä media näkee ja raportoi. Mutta ei se ole todenmukainen kuva sodasta.”
Jokainen sota synnyttää joukon paikallisia journalisteja, Meltio muistuttaa. Esimerkiksi moni kulttuurityöläinen siirtyy journalismiin, koska niitä töitä on sodan aikana tarjolla.
”Jotkut heistä oppivat ammatin hyvin, ja se on hyvä juttu”, Meltio sanoo.
”Mutta uusilta, tuntemattomilta paikallisilta tekijöiltä ei kannata ostaa juttuja tai kuvamateriaalia.”
Dagens Nyheteriin ja Hufvudtstadsbladetiin kirjoittava Kiovan kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén seuraa Suomen ja Ruotsin median Ukraina-juttuja tiiviisti. Hän ei osaa arvioida tarkkaan, missä määrin uutismateriaalia hankitaan varmistamattomilta lähteiltä.
”Mutta siitä on tullut vakiintunut käytäntö useissa isoissa medioissa”, Laurén sanoo.
Ruotsissa venäjää osataan vähemmän kuin Suomessa. Siksi ruotsalaiset ovat Ukrainassakin suomalaisia riippuvaisempia fiksereistä ja tulkeista. Laurén sanoo rajanvedon fikserien ja freelancejournalististen välillä olevan Ruotsissa silti selkeämpi.
”Ruotsalaisille medioille on todella tärkeää päästä sanomaan, että vi var på plats, me olimme paikan päällä. Se voi tuntua joskus vähän hassulta, mutta sillä on myös arvonsa. Sillä ei ole väliä, jos olet saanut kuvamateriaalia joltakin tutultasi. Paikan päällä on käytävä itse.”
Laurén kertoo esimerkin tuntemastaan ukrainalaisesta, joka tarjosi puhelimitse haastateltavaksi Ukrainan puolella sotivia venäläisiä vapaaehtoisia.
”Koska satuin tuntemaan tarjoajan, nimenomaan tiesin, että häneen ei voi luottaa. Hän oli huijannut minua aiemminkin. En todellakaan ollut kiinnostunut. En olisi voinut tietää, olisivatko haastateltavat olleet sitä, mitä hän väitti.”
Iltalehti päätyi toukokuussa 2023 poistamaan sivuiltaan ukrainalaisen avustajan juttuja, kun oli käynyt ilmi, että mies oli sekä keksinyt ja värittänyt tapahtumia, että yhdistellyt juttuihin aivan eri tilanteesta peräisin olleita valokuvia.
Laurén arvioi, että vastaavaa tapahtuu varmasti muuallakin, vaikkei välttämättä yhtä räikeästi.
”Entisissä neuvostomaissa ajatellaan monesti, että länsimaiset ihmiset eivät tiedä mistään mitään”, Laurén sanoo.
”Että heille voi näyttää mitä tahansa kuvaa ja väittää sen olevan mistä tahansa. Eivät he huomaa, jos vähän liioittelee ja keksii yksityiskohtia. Ja aika usein he ovat myös oikeassa!”
Iltalehden ulkomaantoimituksen päällikkö Joonas Lehtonen sanoo lehden suhtautuvan tapauksen ilmitulon jälkeen ukrainalaisfreelancereihin aiempaa huolellisemmin.
”Pyydämme haastatteluista ääninauhoja kuultavaksemme”, Lehtonen kertoo.
”Meillä on ukrainantaitoinen toimittaja, joka pystyy tarkistamaan niitä. Pyydämme myös juttukeikalta geopaikannettavan kuvatodisteen. Olemme lisäksi muistuttaneet kotitoimitusta hyvistä faktantarkistuskäytännöistä.”
Lehtonen sanoo paikallisten freelancerien käytön vähentyneen näiden muiden töiden vuoksi.
”Totta kai inhimillisellä tasolla ajattelen, että toimittajalle on hyvin erikoinen tilanne koittaa pysytellä riippumattomana, jos omassa maassa käydään sotaa.”
Ukrainalaistaistelijoilta tai maan hallinnolta peräisin olevaa kuvaa tarkistaa Iltalehdessä faktantarkastajana työskentelevä sotahistorioitsija, erikoistoimittaja Emil Kastehelmi.
”Tällaista kuvaa tulee meille myös kuvatoimistojen kautta. Lähtökohtaisesti luotamme heidän faktantarkistusprosesseihinsa”, Lehtonen kertoo.
Iltalehti on julkaissut myös kansalaisjournalismipalvelu Scopalin toimittamaa kuvamateriaalia. Siellä videomateriaalia voi myydä käytännössä kuka tahansa.
”Scopalin kuvaa kiertää meille Reutersin kautta”, Lehtonen sanoo.
”Se on faktantarkistettu siellä. Olimme hiljattain käymässä Reutersilla Lontoossa ja tutustuimme tähän prosessiin. Pidin sitä vakuuttavana.”
MTV Uutisten toimituspäällikkö Mona Haapsaaren mukaan edes uutistoimistojen välittämään kuvaan ei aina voi luottaa.
”Some on tuonut sodan kuvat todella näkyville, mutta uutismedian on tehtävä kuvien käytössä todella huolellista valintaa. Meille päätyy uutistoimistojen kauttakin kyseenalaista, kolmannen osapuolen kuvaamaa materiaalia.”
Haapsaari sanoo, ettei valintaa kuvan käytöstä voi ulkoistaa uutistoimistolle.
”Teemme kuvista omia tsekkauksiamme. Jos emme tee, emme myöskään materiaalia käytä. Täysin yksinkertaista vastausta siihen ei ole, millaista kuvaa voi käyttää ja millaista ei.”
Haapsaaren mukaan laadukkaassa kuvamateriaalissa on määritelty kuvausaika ja -paikka. Silloin materiaalia voi vertailla muuhun samaan aikaan kuvattuun kuvaan.
”Lisäksi on aina tärkeää kertoa yleisölle, mitä kautta kuvat ovat tulleet.”
Haapsaaren mukaan Ukrainan sodasta on tarjolla paljon enemmän kuvamateriaalia kuin muista konflikteista.
”Ukrainan viranomaiset ovat materiaalin toimittamisessa hyvin aktiivisia. On muistettava, että kuvat onnistumisista ja etenemisistä ovat omanlaistaan propagandaa.”
Sodan alkuaika oli Haapsaaren mukaan tässäkin mielessä toimituksille uutta ja yllättävää aikaa.
”Olen aika varma siitä, että vääristymiä ja tarkistamatonta kolmannen osapuolen materiaalia on ollut, mutta tilanne on kyllä sen osalta rauhoittunut.”
MTV:n taannoinen reportaasi suomalaisesta vapaaehtoistaistelija Olasta palkittiin huhtikuussa Koura-palkinnolla. Jutun kuvamateriaali oli Olan itsensä kuvaamaa. Kuinka Olan tarinan ja hänen kuvaamiensa videoiden oikeellisuus varmistettiin?
”Jutun taustalla oli paljon varmistavia, hänen kertomaansa tukeneita taustahaastatteluja”, Haapsaari sanoo.
”Lisäksi tärkeää oli tässäkin tapauksessa kertoa yleisölle, mistä lähteestä materiaali on.”
Yle julkaisi joulukuussa jutun, joka kertoi Ukrainan lukemisbuumista ja jossa esimerkkinä ilmiöstä käytettiin myös etulinjassa sotivaa ukrainalaista. Hänestä käytettiin jutussa vain nimeä ”The Frenchman”. Juttu kertoi miehen sympaattisesta lukemisharrastuksesta. The Frenchmanin osuuden kuvat olivat taistelijan itsensä ja tämän taistelutoverin kuvaamia. Sotilaan haastattelu tehtiin videon välityksellä.
Juttu oli tekotavaltaan poikkeuksellinen, myöntää Yle Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Krista Taubert.
“Toimittajamme käyttämä fikseri tunsi sotilaan, jota pyydettiin kuvaamaan materiaalia toimittajan tekemän videohaastattelun lisäksi. Sotilaan oikea nimi on tiedossamme, mutta sitä ei turvallisuussyistä kerrottu jutussa”, Taubert kertoo.
”Lähtökohtaisesti toimittajamme pyrkivät aina itse paikan päälle kuvaamaan ja todistamaan, mutta sodassa se ei aina ole mahdollista.”
Taubert sanoo, että turvallisuuskäytännöt ovat tiukentuneet viime vuoteen verrattuna. Etulinjaan on vaikea päästä.
“Ukrainassa on kuitenkin käsittääkseni päässyt hyvin dokumentoimaan tapahtumia. Esimerkiksi Venäjälle tai Gazaan taisteluiden läheisyyteen mitään vastaavaa näkymää meidän omilla toimittajillamme ei ole nyt ollut.”
Taubert sanoo Ylen käyttävän myös Reutersin ja yleisradiounioni EBU:n välittämää sotakuvaa.
Ylen toiminnan kulmakivi on hänen mukaansa kuitenkin se, että isoissa uutistapahtumissa paikan päälle pyritään myös itse.
”Seuraamme ukrainalaisten jakamia somekuvia, mutta sellaisten käyttöön omissa uutisissamme on korkea kynnys. Jos käyttöön olisi hyvä syy, kuvat koitettaisiin verifioida mahdollisimman huolellisesti.”
Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Johanna Lahden mukaan Ukrainan sodan alkuaikoina venäläisiltä vapautuneille alueille pääsi omin silmin havainnoimaan sotarikoksia ja muita sotatapahtumia. Enää ei.
”Se on yksi syy, miksi käymme Ukrainassa tällä hetkellä hiukan aiempaa vähemmän”, Lahti sanoo
”Unholaan se ei silti ole jäänyt.”
Ilta-Sanomat käyttää nettijutuissaan ja somekanavissaan aika ajoin ukrainalaistaistelijoiden kuvaamaa materiaalia. Miten sen oikeellisuus pystytään varmistamaan?
”Silloin, kun käytämme ukrainalaisperäistä kuvaa, käytämme pääasiassa Ukrainan viranomaisten julkaisemaa materiaalia”, Lahti sanoo.
”Konflikteissa kuvaa ja väitteitä on tarjolla loputtomasti. Näiden faktantarkistus koostuu lukemattomista pieniestä seikoista, joista kokenut ulkomaantoimittaja pystyy muodostamaan suht luotettavan kuvan: Ovatko muut mediat tarttuneet tähän? Onko annettu paikkatieto ylipäätään mahdollinen? Sopiiko se muuhun tietoon alueen tapahtumista?”
Lahti myöntää, että kuvamateriaalin aitouden tarkistaminen on haastavaa. Esimerkiksi vapaaehtoistaistelijat ovat tärkeitä sodan todistajia. Heillä on kuitenkin oma agendansa, Lahti sanoo.
”Kenen tahansa video ei missään tapauksessa kelpaa julkaistavaksemme.”
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Jussi Pullisen mukaan Ukrainan sodan musta aukko on Venäjä.
”Ja Venäjän valtaamat alueet. Ukrainaan pääsee käsittääkseni melko hyvin hankkimaan tietoa.”
Pullisen mukaan itse sotatilanteesta pystytään silti antamaan länsimediassa melko luotettava kuva.
”Mutta kansalaisyhteiskunnan tilanteesta en olisi niin varma.”
Sotatilannetta seurataan Helsingin Sanomissa esimerkiksi satelliittikuvien ja avoimen datan, läntisen tiedustelutiedon, sosiaalisen median ja faktantarkistuksen avulla.
”Mutta siviilien kohtalon suhteen ollaan Venäjän valtaamilla alueilla pimennossa, toisen käden lähteiden varassa. Itse ei päästä näkemään.”
Toisin kuin iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ei juuri ole käyttänyt ukrainalaistaistelijoiden kuvaamia uutisvideoita.
”Nojaudumme kansainvälisiin kuvatoimistoihin. Esimerkiksi Reutersin kuvamateriaalia emme lähtökohtaisesti epäile. Lisäksi olemme olleet Ukrainassa paljon ja meillä on siellä omat fikserimme ja kontaktimme”, Pullinen sanoo.
Helsingin Sanomissa julkaistiin maaliskuussa Margarita Burkovskan juttu ukrainalaisäitien kaipaamista, venäläisten kaappaamista lapsista. Burkovska ei ole taustaltaan toimittaja, vaan suhteellisen tunnustettu ukrainalainen näyttelijä. Miten juttu päätyi Hesarin julkaistavaksi? Miten sen totuudellisuudesta varmistuttiin?
”Teemme paljonkin yhteistyötä toimittaja Andri Dubtshakin perustaman Donbas Frontliner -uutistoimiston kanssa”, Pullinen sanoo.
”Juttu tuli meille heidän kauttaan. Burkovska on toiminut meille fikserinä, ja ollut mukana Frontlinerin toiminnassa. Pyrimme toimimaan juuri tällaisten freelancereiden kanssa, jotka tunnemme.”
Pullinen sanoo, että ukrainalaisten kirjoittajien ja kuvaajien riippumattomuutta on pohdittu Hesarissa paljonkin, muun muassa Dubtshakin haastattelussa.
”He pyrkivät siihen. He pyrkivät kuvaamaan todellisuutta.”
Uusimmassa lehdessä
- Toimitukset kalastelevat nuoria lyhytvideoilla, mutta heidän elämänsä uhkaa jäädä varjoon journalismissa. Se on kohtalokasta lukutaidolle ja median tulevaisuudelle, sanoo tutkija.
- Inhimillisten kohtaamisten pitäisi olla toimituksen voimavara
- Tasa-arvovaltuutettu patistaa liittoja neuvottelemaan vanhempainvapaista
- Lokale reportern nominerades till Snöspaden – så reagerade Åland
