Journalismi

Tuttu kolmikko jatkaa STT:n siteerauslistan kärjessä – MTV Uutiset nousi neljänneksi

STT:n eniten siteeraamien tiedotusvälineiden listan kärki pysyi ennallaan vuonna 2021. Ykkösenä jatkaa Yle, kakkosena Helsingin Sanomat ja kolmantena yhteistoimitus Uutissuomalainen. 

STT siteerasi Yleä 152 kertaa, Hesaria 116 kertaa ja Uutissuomalaista 79 kertaa. Kaikkien kolmen siteerausmäärät laskivat vuodesta 2020. 
 
Uutisvuotta 2021 hallitsi korona, ja se näkyi myös siteerausten aiheissa. Esimerkiksi Yle sai paljon siteerauksia kärkipolitiikkojen haastatteluista, joissa käsiteltiin koronaa.

Ylen siteerauksissa korostuivat myös sisä- ja ulkopolitiikka, kyselyt, gallupit sekä tutkivaan journalismiin keskittyvän MOT:n toimituksen uutisvoitot.  

”Olemme iloisia tästä tuloksesta. Siteeraus kertoo uutisvoitosta, ja skuuppien tekeminen on uutistyön kuningaslaji. Me seuraamme tarkoin uutisvoittojamme. Arvostamme niitä paljon ja niistä myös palkitaan”, sanoo Ylen uutispäätoimittaja Riikka Räisänen. 

Ylen, kuten monen muunkin toimituksen uutisvoiton aiheena oli usein korona, joka on etätyön ja sairauslomien takia myös vaikeuttanut normaalia uutistyötä. Yle ei ole varajärjestelyjen takia joutunut perumaan tuotantojaan, mutta välillä aihe alkaa jo väsyttää tekijöitä. 
 
”On myönnettävä, että on turnausväsymystä, itsellänikin. Se puuduttaa minua ja se puuduttaa välillä toimitustakin. Olen huolissani ihmisten jaksamisesta, kun alkaa jo kolmas poikkeusvuosi. Omikron on lisännyt sairauspoissaoloja enemmän kuin kertaakaan aiemmin korona-aikana”, Räisänen sanoo.  

”Toisaalta ihmisten jatkuva tiedontarve näkyy kovina yleisölukuina verkossa ja televisiossa, ja se sytyttää tekijät. On aina palkitsevaa tehdä työtä, jolla kysyntää ja merkitystä.” 

Helsingin Sanomat teki monia siteerattuja juttuja politiikkaa ja koronaa käsittelevillä gallupeilla sekä tutkivalla journalismilla. Lehti esimerkiksi paljasti kuntavaaliehdokkaiden rikostaustat. 

Uutissuomalaisen siteerauksissa korostuivat politikka, talous ja kyselyt sekä kuntavaaleihin liittyvät aiheet. Uutisuomalainen seurasi myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä aiheita. Toimitus esimerkiksi uutisoi, että Suomessa tehtiin vuonna vähemmän itsemurhia kuin lähes 70 vuoteen.


Viime vuoden selkeä tulosparantaja oli MTV Uutiset, jota STT siteerasi 62 kertaa. Tuloksella MTV nousi listalla neljänneksi.  Edellisen kerran MTV sijoittui yhtä korkealle vuosina 2012 ja 2013. Toissa vuonna siteerauksia kertyi 39, ja MTV oli listan seitsemäs.  

Uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen on tyytyväinen viime vuoden tulokseen. 

”Tämä on ihan mieletön ilon ja ylpeydenkin aihe meidän porukallemme. Se pitää myöntää, että kun vuosi sitten näimme vuoden 2020 tulokset, olimme vähän jopa järkyttyneitä. Mielestämme olimme silloin väärässä sarjassa ja päätimme positiivisen kilvoittelun hengessä koittaa parantaa suoritustamme”, Ahtiainen sanoo.  

MTV:n siteerauksissa korostuivat urheiluaiheet, kuten tiedot pelaajien seuravaihdoista ja urasuunnitelmista, mutta joukossa oli uutisvoittoja myös urheilumaailmaan liittyvistä epäkohdista ja rikoksista. MTV uutisoi esimerkiksi kolmen helsinkiläisjalkapalloilijan vangitsemisesta epäiltyinä seksuaalirikoksista. 
 
MTV sai paljon siteerauksia myös valtakunnan politiikkaa ja rikoksia käsittelevistä uutisistaan. Maikkari skuuppasi esimerkiksi entisen pääministerin Juha Sipilän joutumisen hyökkäyksen kohteeksi eduskuntatalon lähistöllä alkuvuodesta 2021.

Ahtiainen on tuloksen parantumisesta erityisen iloinen siksi, että vain muutama vuosi sitten MTV:n uutistoimitus oli supistettu minimiin, tunnelmat olivat apeat ja toimituksen oli pakko keskittyä perusuutispalvelun hoitamiseen. 

”Vasta parin kolmen viime vuoden aikana meillä on ollut mahdollisuus lähteä kunnolla kisaamaan uutisvoitoista. Olemme rekrytoineet lisää toimittajia, ja se on auttanut meitä tässä saavutuksessa.”

Ahtiainen kertoo, että MTV on pyrkinyt lisäämään televisio- ja verkkotoimitusten välistä yhteistyötä ja parantamaan tiedonkulkua eri yksiköiden välillä. Kun uutisvoivoittoja alkoi tulla, myös tunnelmat paranivat ja toimituksen eri osastojen välille syntyi tervettä, hyvähenkistä kilpailua. 

”Saimme vireen päälle, kun ihmiset huomasivat, että siteerauksia tulee. Toimittajien kunnianhimo kasvaa, ja he muistavat, miksi he tätä työtä tekevät.” 


MTV Uutisten jälkeen seuraavat sijat menivät Iltalehdelle, Ilta-Sanomille ja yhteistoimitus Lännen Medialle, jonka siteerausmäärä putosi edellisvuodesta 25 siteeraukseen.  
 
Lännen Median toimitus pieneni viime vuoden alussa kuusihenkiseksi, kun takavuosina siellä työskenteli 40 ihmistä. Lännen Media oli parhaimmillaan kolmanneksi siteeratuin toimitus. 

Iltalehti keräsi siteerauksia esimerkiksi Valtion tarkastusviraston entiseen pääjohtajaan Tytti Yli-Viikariin liittyvistä uutisista sekä politiikasta ja rikosjutuista. Lehden siteerausmäärä putosi 36:ään viime vuoden 50:stä.   

Ilta-Sanomat puolestaan keräsi 34 siteerausta, joissa korostuivat rikosuutiset, politiikan käänteet ja urheilu. Viime vuonna IS sai 61 siteerausta. Lehti uutisoi esimerkiksi, että Keskusrikospoliisi on jäädyttänyt Kankaanpään terrorismirikoksista epäiltyjen varat.

Siteeratuimpien kärkikymmenikköön mahtuivat myös Maaseudun TulevaisuusDemokraatti ja Turun Sanomat, joiden siteerausmäärät jäivät alle kahdenkymmenen.  

Maaseudun Tulevaisuus tuli siteeratuksi erityisesti politiikkaan liittyvistä kyselyistä. Lehti esimerkiksi uutisoi, että kokoomusäänestäjät ovat kriittisimpiä ay-liikettä kohtaan. 

Demokraatti puolestaan nousi ensimmäistä kertaa kärkikymmenikköön kahdellatoista siteerauksellaan. Se on myös ainoa puoluelehti kymmenen joukossa.  Demokraatti sai siteerauksia lähinnä politiikan aiheista, mutta myös talousaiheilla. Se uutisoi muun muassa, että Paperiliitto uhkaa UPM:ää lakolla. 

Turun Sanomat nosti siteerausmääräänsä kymmeneen viime vuoden kolmesta siteerauksesta. Lehti paljasti muun muassa naantalilaisella hevostilalla tapahtuneet seksuaalirikokset. Lehti uutisoi myös vasemmistoliiton entisen Turun pormestariehdokkaan salakuvausrikoksen. Kuvissa oli alaikäisiä tyttöjä.  


STT:n siteerausmäärät ovat olleet viime vuosina laskussa, eikä viime vuosi tuonut kehitykseen muutosta. Vuoteen 2020 verrattuna siteeraukset vähenivät noin viidenneksellä.  

Yhteensä STT siteerasi muuta mediaa 618 kertaa. Vuonna 2010, jolloin selvitys tehtiin ensimmäisen kerran, siteerauksia kertyi 1323 kappaletta. Huippuvuosi oli 2014, jolloin siteerauksia kertyi 1454. 

STT:n päätoimittaja Minna Holopainen ei osaa sanoa yhtä syytä siteerausten vähentymiseen. Taustalla ovat ainakin omaan uutishankintaan panostaminen ja hiljalleen tapahtunut linjanmuutos, joka on tapahtunut laajemmin journalismissa.  

”Kirjoitamme aiempaa perusteellisemmin merkittävimmistä ja kiinnostavimmista aiheista, jolloin lukumääräisesti laaja pienten uutisten tekeminen ja siteeraaminen jää väistämättä vähemmälle”, Holopainen sanoo. 

Siteerauksia on vähentänyt myös se, että STT ei enää toimita omia radiouutisia.  

”Aamuihin ei tarvita lukumääräisesti niin suurta määrää eri uutisia. Aamuradio oli yksi syy, johon siteerauksia tarvittiin.” 

STT:n selvityksessä käytiin läpi kaikki Suomen sanomalehdet ja muut keskeiset mediat, joita STT siteerasi otsikkotasolla. Selvityksen aikaväli oli 1.1–31.12.2021.  

Selvitystyön tehnyt STT:n toimittaja Eetu Halonen muistuttaa, että siteeraukset poimitaan käsityönä, joten inhimillisten virheiden mahdollisuus on olemassa. Esimerkiksi yleiskielen sanoja sisältävät medioilta saattaa jäädä siteerauksia kirjaamatta. Tällaisia ovat Halosen mukaan esimerkiksi SeuraUusi SuomiUusimaa Ja Lapin Kansa