Usein valitellaan, että nykysuomalaiset ovat etääntyneet luonnosta. Retki-lehden Petri Laine kuitenkin sanoo, että luonnossa liikkumisen suosio on kasvanut vuodesta 2014, jolloin hän aloitti lehden päätoimittajana.
”Luontopolulla reppu selässä vaeltaminen kiinnostaa, sen kertovat myös lukijatutkimuksemme”, Laine sanoo.
”Retkeilyn kasvava suosio tuo myös uusia lukijoita. On pitänyt miettiä tarkasti, kenelle lehteä tehdään.”
Retki on suunnattu ennen kaikkea lukijoille, jotka jo osaavat retkeillä. Haaste on palvella sekä syvästi perehtyneitä eräilijöitä että retkeilykärpäsen pureman hiljattain saaneita.
”Visuaalisesti komeaa lehteä on ilo tehdä”, Laine sanoo.
”Nautin myös siitä, että tässä lehdessä saa kertoa mukavista asioista. Aiemmassa uutistoimittajan työssäni näin ei usein ollut.”
Laine retkeilee totta kai itsekin. Päätoimittajan suosikkikohde on enemmänkin mielikuva kuin konkreettinen paikka.
”Auringonpaisteinen tunturin rinne, jossa on vahvasti tuoksuvaa varvikkoa, johon voi kellahtaa ja katsella kauas laaksoon.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
