Ruotuväen uutispäällikkö Olli Kemppaisen lehdessä vaihtuvat puolen vuoden välein sekä toimitus että suuri osa lukijakuntaa. Kemppainen kertoo, että nuorten aikuisten intoa sekä elämänkokemuksen ja journalismin osaamisen karttumista on hienoa katsoa.
”Täällä pääsee tekemään paljon, monentyyppisiä juttuja, uutisista laajoihin haastatteluihin, reportaaseihin ja kulttuurijuttuihin.”
Juuri nyt lehteä ei toimituksessa tehdä yhtä isolla porukalla kuin kuvassa, Kemppainen sanoo. Koronaepidemian vuoksi varusmiestoimittajia on paikalla kerrallaan vain kaksi ja kuvaajia yksi. Toinen vastaava vuoro työskentelee etänä, kolmas lomailee.
Kemppainen tuli Ruotuväkeen kesällä 2017. Hän arvostaa nuorten aikuisten kanssa työskentelyn lisäksi työnsä itsenäistä luonnetta.
”Meitä on varusmiesten lisäksi vain minä, päätoimittaja ja verkkouutispäällikkö. Kun lehden sisältöä suunnitellaan pienellä porukalla, vastuuta riittää sopivasti.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
