Anna hyvän kiertää

Tuntematon toisin silmin

Kalle Kinnunen kirjoittaa blogiaan silloin, kun alalla tapahtuu. ”Kirjoitusta aloittaessani ajattelen usein, että se on yksi ajatus ja 20 minuutissa ulkona, mutta sitten teksti kaipaakin vielä jonkun tason lisää.”

”Vaikka Tuntematon on monelle suomalaiselle ’vuoden elokuvatapaus’, se ei välttämättä ole sitä kansainvälisestä näkökulmasta. Olin miettinyt tätä, mutta uutinen Armomurhaajan valinnasta Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto -ehdokkaaksi kirkasti näkemykseni”, sanoo toimittaja Kalle Kinnunen.

Hän julkaisi kirjoituksensa Tuntemattoman sotilaan häilyvistä Oscar-mahdollisuuksista blogissaan Suomen Kuvalehden sivuilla 21. elokuuta.

”Suurin osa blogikirjoituksistani on alan uutisiin reagointia. Blogiin voin kirjoittaa nopeasti ja henkilökohtaisesti siitä, mikä itseäni kulloinkin kiinnostaa. Aluksi tekstit menivät toimituspäällikön kautta, mutta pian sain oikeuden julkaista itsenäisesti. Kiinnostukseni elokuvien tuotantopuoleen näkyy. Julkkisjournalismi ei kiinnosta, ellei siihen liity jotain muuta tasoa.

Tuntemattomasta ja Oscareista kirjoitin, koska Tuntematon on elokuvateattereissa katsotuin kotimainen elokuva vuosikymmeniin ja sen ohjaajaan liittyy työmetodipaljastuksia. Sellaisen elokuvan tarkastelu on yhä uudelleen perusteltua.

Koska kirjoitukset syntyvät impulsiivisesti, välillä blogissa on kuivempia kausia. Silti toimitus ei ole hiostanut – ehkä siksi, että sitten kun jotain tapahtuu, tekstejä tulee tiheästi.

Kirjoitusta aloittaessani ajattelen usein, että se on yksi ajatus ja 20 minuutissa ulkona, mutta sitten teksti kaipaakin vielä jonkun tason lisää. Silti argumentteja unohtuu, kuten Tuntematon-tekstistä se, että rintamasotaelokuvat eivät ole juuri menestyneet ulkomaisen elokuvan Oscar-kategoriassa.

Jaan blogiini maksumuurin ylittäviä linkkejä, minkä lehti hyväksyy. Erikoisalan blogille kirjoitusten leviäminen somessa on tärkeää. Parhaiten leviävät henkilökohtaiset tekstit tunteita herättävistä aiheista. Palaute tulee pääosin somessa.

Tuntemattoman tekijöiltä en ole saanut palautetta. Mutta pian sen jälkeen, kun Hesarin Veli-Pekka Lehtosen kolumni ja minun kirjoitukseni palkintoaiheesta ilmestyivät, Tuntemattoman tuotantoyhtiö julkaisi epätavallisen tiedotteen, jossa kerrottiin, että se olisi poikkeuksellinen Oscar-ehdokas.”

Kalle Kinnunen, 40

Työskennellyt elokuvajournalismiin erikoistuneena freelancerina vuodesta 1999 ja Suomen Kuvalehden elokuvakriitikkona vuodesta 2006.

Laatinut Kuvien takaa -blogiinsa kymmenen vuoden aikana yli 1 300 kirjoitusta.

Kirjoittanut yksin ja muiden kanssa neljä kirjaa, jotka käsittelevät muun muassa suomalaista elokuvateollisuutta sekä teknomusiikki- ja klubbailukulttuuria.

Ilkka Pernun valinta

Vapaa toimittaja Ilkka Pernu valitsi esiteltäväksi elokuviin erikoistuneen toimittajan Kalle Kinnusen Kuvien takaa -blogissa 21. elokuuta julkaistun jutun Tuntemattoman sotilaan häilyvistä Oscar-mahdollisuuksista:
”Kinnunen tekee lukijana olemisen helpoksi: voin luottaa hänen asiantuntemukseensa
ja siihen, että hän kunnioittaa seuraamaansa alaa. Se ei ole kulttuurijournalismissa aina selviö.
Foorumina blogi on herkullinen, sillä Kinnusen ei tarvitse peitellä tunteitaan ja mielipiteitään. Kuvien takaa ei kuitenkaan ole höttöistä tunnepuhetta, vaan tiukkaa journalismia. Tekstit lisäävät ymmärrystä elokuvista ja elokuvateollisuudesta, esimerkiksi suomalaisten elokuvien maailmanvalloitushaaveista.”