Kuolleita

Kansanperinnetiedottaja inhosi öyhötystä

Kuolleita: Perttu Häkkinen

Toimittaja, muusikko ja tietokirjailija Perttu Häkkinen kuoli kaaduttuaan polkupyörällä sunnuntaiaamuna 12. elokuuta. Häkkinen oli kuollessaan 39-vuotias. Hän ehti työskennellä muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, YleX:ssä, Radio Helsingissä ja Yle Puheessa, jossa hän teki vuodesta 2013 saakka radio-ohjelmaa yhdessä Panu Hietanevan kanssa.

Ohjelma löysi nopeasti paikkansa yhtenä kanavan kuunnelluimmista. Häkkinen ei ollut kiinnostunut teennäisistä vastakkainasetteluista tai somekohuista vaan perimmäisistä kysymyksiä, ihmisen uskon ja todellisuuden suhteesta. Päänavauksissa ei siis öyhötetty vaan ote oli psykologinen, filosofinen ja kansatieteellinen. Häkkinen määrittelikin itsensä kansanperinnetiedottajaksi.

Hän myös vertasi journalismia pullojen keräilyyn: ei kannata mennä sinne, missä kaikki muut jo ovat, vaan sinne, missä kukaan muu ei vielä ole.

Häkkinen oli filosofian maisteri. Teoreettisen filosofian ja yleisen teologian opinnot kuuluivat selvästi hänen ohjelmissaan. Aiheet olivat usein esoteerisia ja uskonnollisia. Kattauksessa oli niin ufokokemuksia kuin seksimagiaa. Vieraana saattoi olla uskonnollisesta hulluudestaan kertova opiskelija, spurgu, Tauski, Volvo Markkanen, Jouko Piho tai Matti Klinge.

Mikään inhimillinen ei ollut Häkkiselle vierasta, mutta yleisöltä ropisi kritiikkiä muun muassa satanistisesta loppukaneetista “Luciferin siunausta” ja fasismin historian käsittelystä. Häkkisen mielestä todellisuutta ei saanut kieltää, vaan kuulija sai itse päättää, uskooko kabbalaan, kummituksiin tai yksisarvisiin.

Häkkinen oli sivistynyt kansanmies, yhdistelmä korkeaa ja matalaa, syvällisyyttä ja tavallisuutta. Hän viihtyi lähiöbaareissa, lomaili Kanariansaarilla, mutta myös Aleister Crowleyn Thelema-luostarin raunioilla ja natsien kryptissa.

Perttu Häkkisen traaginen kuolema on koskettanut laajasti. Poikkeusyksilöllä olisi ollut valtavasti vielä tehtävää, ei vähiten aviopuolisona ja kahden alle kouluikäisen lapsen isänä.