Anna hyvän kiertää

Arjen ympyröitä ylemmäs

Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteeri Laura Koponen saa työssään pyöritellä kokonaisen universumin asioita. ”Vaikeinta on tieteen eturintamaan liittyvä epävarmuus, ja joudun usein kirjoittamaan ’mahdollisesti, kenties, saattaa olla’.”

”Maailmankaikkeus näyttää laajenevan eri vauhtia riippuen siitä, millä tutkimusmenetelmällä asiaa tarkastellaan. Olimme seuranneet aihetta, ja kun Hubble- ja Gaia-teleskooppien uudet havainnot keväällä tulivat, halusimme jakaa siitä lukijoille tietoa”, kertoo Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteeri Laura Koponen juttunsa Huonosti käyttäytyvä universumi taustasta.

”Kävin haastattelemassa juttuuni Hannu Kurki-Suoniota. Hän luotsaa Helsingin yliopistossa ryhmää, joka on osallistunut Planck-satelliitin tulosten analysointiin. Planck käyttää eri tutkimusmenetelmää kuin Hubble.

Ulkomaisilta tutkijoilta pyydän yleensä sähköpostikommentit, mutta tällä kertaa hyödynsin tutkimusryhmien lehdistömateriaaleja. Koska suuri osa kirjoittajistamme on laillani asiantuntijataustaisia, tietosisällön kokoaminen sujuu. Vaikeampaa on nyhtää haastateltavilta anekdootteja työstä.

Lukijakunnassamme on tutkijoita, mutta suurin joukko on taivaan ilmiöistä kiinnostuneita ihmisiä, joilla ei ole erityisiä taustatietoja. On myönteinen haaste auttaa heitä hahmottamaan tähtitieteen ja fysiikan kokonaisuuksia. Juttuideoidemme lähteitä ovat kansainväliset tiedeuutissivustot, verkostomme kotimaassa, NASA:n ja muiden alan toimijoiden tiedotteet sekä ulkomaiset tiedelehdet.

Vaikeinta työssä on tieteen eturintamaan liittyvä epävarmuus, ja joudun usein kirjoittamaan ’mahdollisesti, kenties, saattaa olla’. Usein on vaikea päättää, milloin jokin tieto on raportoitavaksi sekä riittävän uusi että riittävän varma. Myös universumijutun pointti voi kadota, jos ilmenee, että eri tuloksia ei selitä mikään sen kiinnostavampi kuin mittausvirhe.

Toimitussihteerinä tuntuu hienolta nähdä ’omin käsin tehty’ lehti kahdeksan kertaa vuodessa. Vaikka aihepiiri on rajattu, saan pyöritellä kokonaisen universumin asioita eri näkökulmista. Lukijat kertovat usein, että avaruusasiat ovat keino tajuta isompaa skaalaa ja kohottautua arjen yläpuolelle. Olen samaa mieltä – ja iloinen saadessani kokea sen joka päivä.”

Laura Koponen, 36

Tiedetoimittaja, joka on perehtynyt erityisesti kosmologiaan ja teoreettiseen fysiikkaan.

Työskennellyt vuodesta 2009 alkaen Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteerinä.

Väitellyt vuonna 2010 Aalto-yliopistosta laskennallisen fysiikan alalta.

Janne Yläjoen valinta

Keskisuomalaisen ulkomaantoimittaja Janne Yläjoki valitsi esiteltäväksi Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteerin Laura Koposen jutun Huonosti käyttäytyvä universumi:
”Tähdet ja avaruus tarjoaa mahdollisuuden pieneen pakomatkaan omasta arkitodellisuudesta. Lehti ei vedä liikaa mutkia suoriksi eikä yritä kosiskella ketään. Silti se on populaari lehti ilman matemaattisia kaavioita tai lähdeviiterykelmiä. Monimutkaisinkin asia selitetään niin, että kuka tahansa voi sen käsittää ja tarjoillaan upean grafiikan kera. Hyvää toimituksellista työtä.
Numeron 4/2018 huippujuttu oli Huonosti käyttäytyvä universumi, joka valotti sitä, miten vähän me edelleen tiedämme universumin laajenemisesta.”