Kuolleita: Anita ”Ani” Bask.
Toimittaja, agronomi Anita ”Ani” Bask kuoli 13. joulukuuta Nastolassa. Hän oli syntynyt 16. lokakuuta 1930 Elimäellä.
Baskin lähestyessä kouluikää perhe asettui Nastolan Villähteelle, Erstan kartanoon. Vuonna 1956 Bask valmistui Helsingin yliopistosta agronomiksi pääaineena kotieläintiede.
Varsinaiset agronomin työt jäivät Baskin kohdalla lyhytaikaisiksi, sillä jo uransa alkuvuosina hän keskittyi toimittajan ja tiedottajan töihin oman alansa julkaisuissa. Uuden Suomen taloustoimituksessa hän työskenteli vuosina 1964–1979 ja jäi sen jälkeen freelanceriksi. Viimeiset työvuodet kuluivat Hem och Handel -lehden toimitussihteerin tehtävissä.
Jatkokoulutusta Bask hankki stipendien turvin Pohjoismaista, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Hän oli myös aktiivinen yhdistystoimija, ja oli esimerkiksi Uuden Suomen toimitusosaston puheenjohtaja 1976–1978.
Erittäin kielitaitoisena Bask sai usein edustaa Suomen Sanomalehtimiesten Liittoa etenkin pohjoismaisissa yhteyksissä. HSY:n kunniajäsenyyden hän sai 1980.
Ani oli reilu, aina valmis auttamaan ystäviään eikä takertunut koskaan pikkuasioihin. Hän oli suurten linjojen nainen.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.