Sananvapaus

”Humalainen haastateltava tarttui rintoihini”

Toimittajat kohtaavat seksuaalista häirintää juttukeikoilla. Myös kollegan käytös voi keikoilla muuttua epäasialliseksi, ilmenee Journalistin kyselystä.

Journalistin tekemään seksuaalista häirintää käsittelevään kyselyyn vastanneista naisista joka kolmas kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää työkeikallaan. Kokemukset vaihtelevat kourimisesta sanalliseen häirintään.

”Olin tekemässä gallupia, jonka yhteydessä humalainen mies yritti tarttua minua haarojen välistä ja rinnoista kiinni. Löin häntä lehtiöllä päähän ja huusin niin lujaa, että kaikki varmasti kadulla kuulivat”, eräs vastaaja kertoo.

Toisessa tapauksessa haastateltava tunki samaan aikaan oviaukkoon, kun toimittaja oli itse menossa sisälle. Samalla haastateltava taputti takapuolelle.

Eräs haastateltava ei suhtautunut haastatteluun vakavasti.

”Hänen kommenttinsa koskivat pelkästään seksiä ja minun ulkonäköäni. Kyse on elokuvaohjaajasta.”

Eräs vastaaja kertoi, että haastateltava kyseli lounaan jälkeen, että panettaako toimittajaa ja kertoi, että ”häntä kovasti panettaisi”.

Miesvastaajista häirintää kertoo kokeneensa työkeikalla joka kuudes vastaaja.

”Ison firman naistiedottaja ehdotti jatkoja kahden kesken ja yksityisnumeroiden vaihtoa.”

”Humalainen vanhempi naispuolinen tiedottaja läpsi minua eli nuorta miestoimittajaa perseelle laivan kannella.”

Eräs mies kertoo tapauksesta, jossa humaltunut miespuolinen esimies kertoi seminaarissa seksuaalisista mieltymyksistään.

”Yhteistä masturbointia oli luvassa, jos vähänkään olisin näyttänyt kiinnostuneelta.

 

Työkeikoilla myös kollegoiden käytös saattaa muuttua epäasialliseksi. Kyselyn avoimissa vastauksissa nousi esiin useita tapauksia, joissa nainen kertoo mieskollegansa epäasiallisesta käytöksestä työmatkalla tai -keikalla. Eräs nainen kertoo kokeneensa ahdistelua useamman kerran.

”Kuvaaja pysäytti auton ja uhkasi heittää ulos, jos en antaisi hänelle seksiä. Uskoi lopulta, että en anna eikä sen jälkeen ole yrittänyt. Toinen oli varannut meille yhteisen huoneen ja heräsin siihen, että hän oli päälläni – ei ehtinyt sisään. Kolmas on kymmeniä kertoja yrittänyt puhumalla taivutella minut seksiin.”

”Työmatkalla ollut miespuolinen kollega tuli illalla huoneeseeni ja veti housut pois jalasta. Häipyi kyllä käskystäni.”

”Olin 23-vuotias kesätoimittaja ja autossa kuvaajan kanssa. Miespuolinen kuvaaja sanoi, ettei huvittaisi palata takaisin toimitukseen ja keksittäisiinköhän parempaa tekemistä.”

”Seminaarin illanvietossa kollega tarrasi rintoihin kiinni takaapäin, ei uskonut kieltoa ja tarrasi uudestaan.”

 

Toimittajat saavat työnsä takia myös suoria seksuaalissävytteisiä yhteydenottoja ja viestejä yleisöltä. Kyselyyn vastanneista naisista tällaista on kokenut joka viides, miesvastaajista joka kymmenes.

Erityisesti maahanmuuton käsittelystä jutuissa seuraa naisille huorittelu- ja raiskausfantasiaviestejä, mikä on ilmennyt Journalistin painostusta kartoittavista selvityksistä vuosina 2016 ja 2017.

Moni nainen saa myös muuntyyppisiä häirintäviestejä.

”Ajoittain saan viestejä, joissa arvioidaan ulkonäköä ja muun muassa sitä, miten pantavan näköinen olen.”

”Olen saanut nimettömiä puheluita salaisesta numerosta. Heti kun vastaan, alkaa kuulua itsetyydytyksen ääniä. Olen saanut viestejä, joissa kehutaan rintojani, pohditaan mitä minulle voisi tehdä, jos päätyisimme samaan osoitteeseen. Olen myös saanut kuvia sukupuolielimistä ja viimeisimpänä dildosta.”

Eräässä tapauksessa nainen sai häirintäviestejä saman talon eri yksiköstä. Ilmoitus esimiehelle lopetti häirinnän pysyvästi.

”Välitin tiedon viestistä kyseisen henkilön esimiehelle ja ilmoitus johti laajempaan selvitykseen, jossa selvisi, että sama työntekijä oli häirinnyt myös muita naisia ja hänet irtisanottiin.”

 


Lue lisää

Näin kysely tehtiin

Journalisti kysyi Suomen Journalistiliiton jäseniltä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Kysely tehtiin 26.–30.10. Journalistiliiton jäsenkirjeen mukana lähetetyllä kyselylomakkeella.

Kysely on toteutettu siten, että yksittäisiä vastauksia ei voida yhdistää vastaajaan.