Nimitys

Yle vaihtoi varatuomarin humanistiin

Uusi vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen korostaa luottamusta toimittajiinsa, eikä halua piiloutua Ylen hallintokäytävälle.

Ei. Jouko Jokinen ei ole kyllästynyt vastaamaan siihen, kutsutaanko Ylen puoli yhdeksän uutislähetyksessä eduskunnan puhemiestä pian puheenjohtajaksi.

”En silloin, kun asiasta keskustellaan asiallisesti”, Jokinen vastasi jälleen yhteen kysymykseen sukupuolineutraaleista titteleistä samana päivänä, kun hänen nimityksensä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi tuli julki.

Nimitysuutista seuranneissa haastatteluissa Jokista tentattiin myös hänen Yle-veroa arvostelleista lausunnoistaan, kesän ”saunagatesta” ja siitä, vastaisiko hän, jos pääministeri soittaa. Vastaisi.

Kehujakin satoi. Jokisen arvioitiin olevan se harkitseva ja rauhoittava johtaja, jota Yle tarvitsee päästäkseen eteenpäin viime kevään kriisistä. Lupsakka, nallekarhumainen kuulantyöntäjä – toisenlainen kuin omaa parastaan terävämpi ja kunnianhimoisempi edeltäjä, Atte Jääskeläinen.

Jokinen itse sanoo, ettei oikein osaa arvioida entisen Hesari-työkaverinsa ominaisuuksia johtajana. Muutaman eron hän silti löytää.

”Minulla oli pääaineena kotimainen kirjallisuus, Atte on oikeustieteilijä. Jotain se kertoo ihmisen luonteesta, taustasta ja harrastuneisuudesta”, Jokinen sanoo.

Jääskeläisen hän arvioi myös olevan nopeampi päätöksissään.

”Minä yleensä fundeeraan asioita pidempään kuin moni muu.”

 

Jokinen aloittaa uudessa tehtävässään joulukuun alkuun mennessä. Työpisteensä hän aikoo sijoittaa muun toimituksen joukkoon kuten Aamulehden avokonttorissa.

”Mielelläni olisin ihmisten keskuudessa, en missään kopissa. Olisi aika ahdistavaa olla yksin jossain hallintokäytävän varrella”, Jokinen sanoo.

Vaikka välinerajat kapenevat ja digitekeminen on jo aiemmasta työstä tuttua, ikänsä lehtipuolella työskennelleellä on opittavaa sähköisen median johtamisesta.

”Tottakai minun täytyy opetella slangi ja prosessit, jotta ymmärrän, mitä ihmiset puhuvat minulle. Tärkeintä on, että seuraavassa portaassa on erittäin hyviä tv- ja radioalan ammattilaisia.”

Jos jokin, 27 vuoden esihenkilökokemus on opettanut johtamaan ihmisiä, Jokinen sanoo. Kaikkeen mahdolliseen on tullut törmättyä.

Aamulehdessä Jokinen on ollut alaistensa tiukka puolustaja silloinkin, kun yleisö tai Julkisen sanan neuvosto ovat moittineet työtä. Kun Aamulehti sai langettavan reportaasista, jossa etsittiin ”Sortavalan ruminta huoraa”, Jokinen ilmoitti olevansa loukkaantunut päätöksestä toimittajansa puolesta henkilökohtaisesti.

Myös Ylessä hän toivoo alaistensa luottavan itseensä. Ilman molemminpuolista luottamusta ei voi tehdä töitä.

”Kaikissa niissä yhtiöissä, joissa olen ollut esihenkilönä, on töissä pelkästään hyviä toimittajia. Se on lähtökohta”, Jokinen sanoo.

”Sitten jos välillä sisäisesti puhutaan kiivaasti ja ollaan eri mieltä, se on eri asia. Mutta meillä on töissä vain hyviä toimittajia.”

Jouko Jokinen

58-vuotias Aamulehden vastaava päätoimittaja.

Aloittaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana ja vastaavana päätoimittajana joulukuuhun mennessä.

Työskenteli aiemmin Satakunnan Kansan päätoimittajana ja kustantajana sekä Helsingin Sanomissa toimittajana, uutispäällikkönä ja toimituspäällikkönä.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kotimaista kirjallisuutta. Käynyt myös Sanomien Toimittajakoulun.