Kuolleita

Itsenäinen toimittaja

Kuolleita: Kaija Aho

Toimittaja Kaija Aho (o.s. Laaksonen) kuoli 9. elokuuta sairauskohtaukseen kotonaan Keravalla. Helsinkiläistyttö kävi syntymässä Kuopiossa 25. lokakuuta 1941.

Aho työskenteli Helsingin Sanomissa 40 vuotta, josta pääosan paikallisuutisia jahdaten. Hän aloitti kesätoimittajana 1962. Vuonna 1972 Ahosta tuli Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen reportteri, sen jälkeen kunnallistoimittaja Vantaalle ja Sipooseen. 1990-luvulla Aho oli Järvenpään, Keravan ja Tuusulan toimittaja. Eläkkeelle hän jäi kaupunkitoimituksesta 2002.

1970-luvulla toimituksen johto ajatteli, että paikallisuutisointi vaati seurantaalueella asumista, ja Aho vei kotinsa Kirkkonummelle. Ahon työskennellessä Vantaalla ja Sipoossa toimittajat haluttiin koota yhteen. Sipooseen muuttanut Aho vetosi asumispakkoon eikä luopunut kotityöskentelystä.

Aho oli itsenäinen toimittaja, jonka mielestä kotona työskentely oli tehokasta. Työpaikalla aikaa hukattiin kokousteluun ja seurusteluun. Niinpä harva työtoveri tunsi yksityisen Kaijan, jolla oli enemmän ystäviä kuin puutarhatalkoissa tarvittiin.

Aho oli kolmesti naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta. Tytär Hanne Aho on Journalistiliiton puheenjohtaja.

Lue lisää aiheista: