Media-ala

Sanomalehden konepellin alla

Joukko Savon ja Keski-Suomen lehtiä siirtyy yhteiseen toimitusjärjestelmään. Aki Jörgensen on mukana varmistamassa, että uusi järjestelmä mukautuu kaikkien tarpeisiin.

Taittavana toimittajana Savon Sanomissa työskentelevä Aki Jörgensen on ollut tammikuusta lähtien lähes täysipäiväinen toimitusjärjestelmäekspertti. Hänen tehtävänään on varmistaa, että 16 lehden koneisto toimii jatkossakin järkevästi, kun toimittajilla on kiire.

”Toimitusjärjestelmän pitää tukea tekemistä koko ajan”, Jörgensen sanoo.

”Saatetiedotkin ovat journalistista tietoa. Niiden avulla kuva tai juttu voidaan löytää huomenna tai vuosien päästä arkistosta.”

 

Keskisuomalainen-konsernin kaikki alue-, paikallis- ja kaupunkilehdet Savossa ja Keski-Suomessa ovat siirtymässä ennakoivaan taittoon ja yhteiseen toimitusjärjestelmään. Myös ulkoasut uudistetaan.

Huhtikuusta saakka Jörgensen on kiertänyt Savoa ja auttanut toimituksia ottamaan käyttöön uuden Neo-järjestelmän. Takana on yhdeksän lehteä, edessä seitsemän.

Journalistiselta osalta projektia vetää kolmen hengen tiimi, jossa Jörgensenin vastuulla on toimitusjärjestelmä. Savon Sanomien ulkoasupäällikkö Juha Hirvaskero rakentaa ennakoivaa taittoa ja ulkoasuja, ja työtä johtaa toimituspäällikkö Riitta Raatikainen.

Keski-Suomessa kiertue jalkautuu yhdeksään lehteen. Siellä käyttöönoton hoitaa toinen tiimi.

 

Vaikeinta Jörgensenin mukaan on käytäntöjen muuttaminen. Jos uudistukset ottaa käyttöön puolittain, lopputulokseksi voi saada vanhan ja uuden huonot puolet.

Aiemmin Jörgensen on ollut mukana kahdessa konsernin yhteistyömaakuntalehtien ulkoasuuudistuksessa ja Neo-toimitusjärjestelmän käyttöönotossa. Nykyinen projekti on mutkikkaampi, sillä järjestelmän on palveltava erilaisia lehtiä yksipäiväisistä monipäiväisiin. Sama ”härveli” auttaa toimituksia tekemään omannäköiset julkaisut, vaikka niitä jonkin verran yhdenmukaistetaan.

”Sepä se vasta hienostuneen hieno härveli onkin, kun se toimii”, Jörgensen sanoo.

”Ja tietysti on niin, että jos sivulla on hyvä kuva paikallisista ihmisistä, niin kyllä se paikalliselta näyttää.”