Kuolleita

Toimittajakoulutuksen pioneeri

Kuolleita: Pentti Herman Salmelin.

Journalistikoulutuksen tienraivaajiin kuulunut professori Pentti Salmelin kuoli Tampereella 22. heinäkuuta 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt Viipurin läänin Uuraassa 22. toukokuuta 1925.

Salmelin aloitti lehtimiesuransa Kansan Työssä Lappeenrannassa 1947 ja jatkoi Suomen Sosialidemokraatissa vuoteen 1958, jolloin tuli nimitetyksi Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtiopin lehtoriksi.

Lehtityön ohessa Salmelin oli suorittanut sanomalehtitutkinnon ja yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon. Korkeakoulun muutettua Tampereelle 1960 hän jatkoi lehtorina ja suoritti lisensiaatin tutkinnon 1964. Yhteiskuntatieteiden tohtoriksi hän väitteli 1967. Alan oppimateriaalipulaa hän lievensi 1967 kirjallaan Uutinen ja lehtimies eli uutistyön ongelmia.

Salmelin oli lehtorina ja yliopettajana vuoteen 1974, jona aikana toimi pari vuotta myös vt. professorina. Vuonna 1970 hän alkoi johtaa myös Tampereen yliopiston uutta täydennyskoulutuskeskusta.

Sotaveteraanien huoltoyhdistyksen historiikki Aseveljien Tampere (1961 – 2001) jäi hänen viimeiseksi julkaisukseen.

Salmelinille on myönnetty Suomen Leijonan ensimmäisen luokan ritarimerkki sekä ensimmäisen ja toisen luokan Vapaudenmitali.

 

OIKAISU 30.9.2016 kello 15: Salmelin aloitti uransa Kansan Työssä 1947, ei Saimaan Sanomissa kuten painetun Journalistin nekrologissa kirjoitetaan. Kansan Työ yhdistyi mikkeliläisen Vapauden kanssa syksyllä 1963, jolloin toiminta jatkui Saimaan Sanomien nimellä.