Trikolori oli päivän mittaan noussut niin ilmeiseksi ikoniksi, että sen voimaan piti luottaa, sanoo Aamulehden ulkoasupäällikkö Stefani Urmas.
”Olin menossa lauantaina iltavuoroon ja ehdin päivällä miettiä, mitä haluamme sunnuntain etusivulla Pariisin terrori-iskuista viestiä. Perjantain tapahtumat olisivat vielä mielessä, mutta moni asia olisi kaluttu jo”, sanoo Aamulehden uutispäällikkö Vesa Laitinen.
”Uutiskuvia itse tapahtumista ei ollut saatavilla, ja hälytysajoneuvot tuntuivat kliseisiltä. Kynttilät ja kukkameret ovat sympaattisia mutta eivät uniikkeja tavalla, jota tavoittelemme. Lopulta keksin hakea puheenvuoroa, joka laittaisi asioita kontekstiin ja vastaisi lukijalle, mitä tästä seuraa ja mitä se tarkoittaa. Sille tarvittiin valtakunnanviisas kirjoittaja.
Oli onnenpotku, että sain Jaakko Hämeen-Anttilan kiinni. Olen tyytyväinen siihen, että teksti ei ollut haastattelu vaan puhutteli suoraan lukijaa. Mielestäni Hämeen-Anttilan syvä asiantuntemus ja laaja perspektiivi veivät keskustelua eteenpäin ja syvemmälle käytännön toimista.”
”Kun kuulin Vesan tilanneen 3 000 merkkiä, olin ensin että apua, miten tabloidin etusivusta saadaan samalla visuaalisesti puhutteleva. Onneksi pian ilmeni, että trikolorin valkoinen siivu imisi tekstin. Trikolori oli päivän mittaan noussut niin ilmeiseksi ikoniksi, että sen voimaan piti luottaa”, sanoo ulkoasupäällikkö Stefani Urmas.
”Käytin suunnittelussa arkistokuvaa. Kun teksti tuli, aloin miettiä, miten lippuun saisi lisää puhuttelevuutta ja tunnetta. Sitten muistin maalaukset ja esitykset Ranskan vallankumouksesta ja ne mielessä tein lippuun nokiset, kriisiä henkivät sävyt.”
”Nyt jälkeenpäinkin ratkaisumme tuntuvat hyviltä. Silti pitää aina miettiä, mikä on tyylikkäin tapa hoitaa isot, surulliset uutistapahtumat – ovatko ne medialle karnevaalin paikka. Mikä on hyvien perinteiden mukaista uutisointia ja ihmisten tiedonnälän tyydyttämistä, mikä haudalla hyppimistä”, Laitinen sanoo.
”Tietenkin myötätuntomme oli uhrien omaisten puolella. Silti emme halunneet tehdä vain suru- tai myötätuntoetusivua vaan myös journalismia – ajatella sitä, mitä lukijoidemme pitää tietää.”
Vesa Laitinen, 48
Aamulehden uutispäällikkö vuodesta 2003.
Aamulehdessä eri tehtävissä, muun muassa urheilutoimittajana, vuodesta 1988.
Stefani Urmas, 35
Aamulehden ja Alma Aluemedian muiden maakunta- ja paikallislehtien yhteinen ulkoasupäällikkö vuodesta 2012.
Visuaalinen journalisti Aamulehdessä vuodesta 2006.
Anssi Jokirannan valinta
Lapin Kansan kuvaaja Anssi Jokiranta valitsi esiteltäväksi Aamulehden kannen sunnun-taina 15. marraskuuta. Kannen aiheena olivat Pariisin terroriiskut.
”En muista aiemmin nähneeni ihmisten jakavan kuvaa painetun sanomalehden etusivusta sosiaalisessa mediassa. Minusta se kertoo, että jossain on onnistuttu.
Kansi on tyylikäs, informatiivinen ja huomiota herättävä. Idea on lopulta yksinkertainen. Kansi on jatkumoa mielenilmauksiin, joissa tärkeät rakennukset ja ihmisten profiilikuvat saivat ylleen trikolorin värit.
Rohkeaa ja nopeaa reagointia parhaimmillaan. Kansi yhdisti painetun ja virtuaalisen maailman hetkeksi mielenkiintoisella tavalla.”
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti