Media-ala

Kansien ja ruudun välissä

Mari Rakkolaisella on hektiset ajat. Vuodenvaihteessa valmiina pitää olla uutta oppimateriaalia diginä ja printtinä.

Oppimateriaalien tuottaja Mari Rakkolaisen työssä kulminoituu tänä syksynä tutun kuuloinen muutos: digi tulee vauhdilla, mutta samaan aikaan päivitetään printtiä.

”Työ on lisääntynyt ja teknistynyt valtavasti”, Rakkolainen sanoo.

Digitaalisesta oppimisesta on intoiltu paljon, mutta vielä viime vuonna sähköisten julkaisujen osuus oli alle viisi prosenttia oppikirjojen kokonaismyynnistä. Siltä osin kun kysyntää on jarruttanut tarjonnan puute, tilanne muuttuu nyt. Elokuussa voimaan tuleva uusi opetussuunnitelma painottaa digiä, ja kustantamot urakoivat materiaalia sen mukaan.

Alalla on joitakin diginatiiveja kustantajia, mutta perinteisissä taloissa printin päälle tuleva digi lisää hallinnoitavien nimikkeiden määrää. Uusien järjestelmien testaaminen ja opettelu vie aikaa. Osaksi työprosessia ovat tulleet koodaajat, joiden osaaminen on kallista ja haluttua.

”Lisäksi osa sisällöistä pitää copypasteta sähköiseksi ennen kuin saamme kaikki kirjailijat koulutettua digimaailmaan.”

Otavan oppimateriaalien kustannusjohtaja Teuvo Sankila sanoo, että kustannustoimittamisen muutokseen on yritetty valmistautua panostamalla sisäiseen koulutukseen jo parin vuoden ajan.

”Uuden tekniikan lisäksi pitää hahmottaa, millaista on toimiva digitaalinen pedagogiikka. Tarkoitus ja toive tietenkin on, että sisältö syntyisi eri kanaviin yhdellä työllä.”

Osaltaan digitalisoinnin vauhtiin vaikuttavat opettajien mieltymykset, kuntien resurssit ja se, kuinka toimivia standardeja alan toimijat saavat aikaan. Suomen Kustannusyhdistys on toivonut valtiolta kansallista tunnistautumista, jonka avulla oppilas näkisi kaikki sähköiset aineistot kerralla ja opettaja voisi seurata niillä työskentelyä.

”iPadien hankkiminen kouluun ei riitä, vaan digitaalisuuden anti opetukselle pitää miettiä ja koko teknisen polun pitää toimia. Kun materiaalin löytäminen ja käyttäminen on helppoa, sitä hankitaan”, Sankila sanoo.