Radio Nova etsii hauskasti fiksuja ja fiksusti hauskoja ohjelmaideoita.
Onko mielessäsi hyvä idea radio-ohjelmaksi? Toimisiko ohjelma myös verkossa? Oletko valmis toteuttamaan idean itse? Jos vastasit kaikkiin kyllä, saattaa Radio Nova etsiä juuri sinua.
Nova käynnisti toukokuussa avoimen haun, jossa se etsii ohjelmaideoita, ”jotka olisivat fiksuja hauskalla tavalla ja samalla myös hauskoja fiksulla tavalla.” Millaisia ideoita kanava siis etsii?
”Vahvoilla ovat ’erilaiset’ ideat, kun taas sellaiset eivät ole, jotka ovat versioita jo olemassa olevista menestyksistä”, kertoo Novan sisältöjohtaja Ninja Huhtamäki.
”Emme halua määritellä haussa ’fiksun hauskaa’ tarkasti, vaan mielenkiinnolla odotamme millaisin eri tavoin tekijät käsittävät sen.”
Genreistä Nova etsii erityisesti komediaa, viihdettä ja musiikin erikoisohjelmia sekä mahdollisesti radiodraamaa. Sen sijaan uutis-, ajankohtais- ja urheiluohjelmille tuskin tarvitaan uusia tekijöitä, Huhtamäki sanoo.
Vaikka Nova etsii ohjelmaideoiden lisäksi myös tekijöitä, ei aiempi kokemus radiotyöstä ole välttämättömyys.
”Talosta tarjotaan toki tiloja, välineitä ja miksei resurssejakin tarpeen ja tilanteen mukaan.”
Lisätietoja: radionova.fi/ideat

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom