Media-ala

Loppuun saakka toimittaja

Kuolleita: Heljä Tuoriniemi.

Toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Heljä Tuoriniemi kuoli 30. tammikuuta Oulussa. Hän oli syntynyt Perhossa 24. joulukuuta 1945.

Heljä oli pohjalaisen naisen perikuva: luja, mutta lempeä, periaatteellinen ja oikeudenmukainen.

Heljä aloitti uransa jo opiskeluaikanaan Porvoossa Länsi-Uusimaassa vuonna 1969. Uudenmaan Sanomien, Puruvesilehden ja Oulussa perustetun Iltaset-lehden kautta hän päätyi Yhtyneisiin Kuvalehtiin Seuraan vuonna 1975 ja viimeksi Vivaan vuonna 2005.

Seuran ja Vivan Oulun aluetoimittajana hän hallitsi laajalla skaalalla puolta valtakuntaa.

Heljälle sattui ja tapahtui. Hänellä oli myös journalistin tärkein voimavara: lukijoiden tuki.

Uran kovimpia paikkoja Heljälle oli kohdata Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuolleiden omaisia. Sydän itki, mutta sekin oli tehtävä.

Heljä tunsi Suomen tähdet, laulajat, näyttelijät, kirjailijat ja poliitikot, joita hän haastatteli vastapuolen uupumukseen saakka. Auktoriteetteja hän karsasti.

Konseptointi ei Heljää sytyttänyt. Jääräpäisesti hän puolusti – lukijoiden ja omaa – oikeutta pitkiin tarinoihin.

Heljä oli toimittaja loppuun saakka. Vielä syksyllä hän suunnitteli uusia juttuja. Vuosien sairaus vei kuitenkin voimat.

Kirjoittaja on Heljä Tuoriniemen työtoveri ja ystävä.