Ulkomaantoimittajien yhdistyksen vuosikokous järjestetään torstaina 29. tammikuuta Helsingissä. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet. Vuosi sitten tehdyn sääntömuutoksen jälkeen myös yhdistyksen jäseneksi on mahdollista päästä, vaikkei olisikaan täysipäiväisesti työskentelevä toimittaja, kertoo puheenjohtaja Unna Lehtipuu.
”Yhdistyksen sähköpostilistalla on noin 50 – 60 aktiivia. Järjestämme alkaneena vuonna ainakin yhden ulkomaanmatkan. Matkoilla on tapana vierailla toimituksissa, mutta myös suurlähetystöissä tai yrityksissä kuulemassa vaikkapa tuotteiden alkuperästä. Monelle nuorellekin free-toimittajalle yhdistys on työyhteisö, jossa voi käydä luottamuksellisia keskusteluja ja saada neuvoja ja tukea työhönsä”, Lehtipuu sanoo.
Vuosikokous 29. tammikuuta
Helsingissä, Lönnrotinkatu 20 A.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom