Journalismi

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

Laukaus pimeässä

Metsästyslehti Riista tarttuu numerossaan 8/2014 kohderyhmänsä harrastusta ikävästi haittaavaan ongelmaan. Koulutusosion jutussa Huti pohditaan, miksi pimeässä on vaikea osua:

”Pimeässä ampuminen aiheuttaa valtavaa päänvaivaa metsästäjille. Vaikka aseet ovat kohdallaan ja kohteet ammuttavissa, jotenkin vain osumia ei tule tai sitten ne ovat väärässä paikassa”, juttuun johdatellaan.

Osumatarkkuuden parantamiseksi lehti nostaa esiin ilmiölle muutamia syitä, kuten etäisyyden ja ylikompensoinnin. Kaikkein ilmeisin jutusta jäi kuitenkin Journalistin näkökulmasta uupumaan: pimeässä ei näe mitään. Kysymyksiä satunnaisen metsälenkkeilijän mielessä herättää toki sekin, kuinka usein pimeässä saatu osuma on ”väärässä paikassa”.

No, myönnetään. Riista kertoo, ettei pimeä metsästyksellisesti tarkoita absoluuttista valon puutetta, vaan tähtitieteellistä pimeää, jossa aurinko on määrätyn asteluvun verran horisontin takana. Ehdotamme silti osumatarkkuuden oppituntien jatkojutuksi savolaisklassikkoa: ”Älä ammu, se on kaakana”.

Marja Honkonen

 

Sisältöä omasta takaa

Juuri kun pääsin ihastelemasta iltapäivälehtien tapaa ammentaa sisältöä toisten medioiden toimittajien edesottamuksista, Maikkari pani paremmaksi ja teki verkkojutun omasta väestään.

Otsikolla Meteorologin kepponen yllätti ankkurin suorassa lähetyksessä julkaistu juttu sisälsi pätkän saman aamun Huomenta Suomen lähetystä, jossa Pekka Pouta hämmentää Kirsi Alm-Siiran laskemalla yllättäen tuolinsa alas.

Tekstissä kerrottiin videon tapahtumat ja asetettiin ne viitekehykseen linkkaamalla aikaisempiin keisseihin – muun muassa siihen ikuiseen, jossa Alm-Siira tipahti tuolilta vuonna 2010.

Jos koko ala ottaa tästä mallia, kenenkään ei tarvitse enää taistella oman toimituksen ulkopuolisten kanssa. Köyhiä uutispäiviä ei enää ole, kun hassut sattumukset ja sanailut voidaan suunnitella kokouksissa hyvissä ajoin etukäteen ja vanhat linkittää mukaan.

Päätähden roolia voisi kuitenkin kierrättää, jotta kaikki jaksavat työssään ja ihmisenä. Alm-Siira itsekin sanoi Maikkarin haastattelussa (!) jo vuonna 2012, että vaikka mokat ovat suuri lahja, hänen kortensa alkavat olla keossa ja uutisten huumoripätkistä voisivat jatkossa vastata kollegat.

Nina Erho

 

Ei ole helppoa

Helsinkiläinen ravintola Teatteri on kuuleman mukaan julkkisten suosiossa. ”Kuulemalla” tarkoitamme tässä yhteydessä Hymyn verkkosivujen uutista. Jutun perusteella voi päätellä myös sen, ettei elämä julkisuuden valokeilassakaan ole silkkaa päivänpaisteisilla ruusuilla tanssimista.

Hymy kertoo, että Teatterin vuodelle 2015 tarkoitettuihin VIP-kortteihin ”on päässyt syntymään harmillinen virhe”. On nimittäin niin, että niihin on vuosiluvun 2015 sijaan painettu voimassaoloajaksi vuosi 2014.

Näin VIP-maailman ulkopuolisena huolettaakin nyt, onko mahdollista, että myös sillä vanhalla eli oikealla vuoden 2014 ”vipillä” pystyy luimimaan sisään koko vuoden 2015 ajan.

Journalistin toimituksessa tiedetään mainiosti, että juorulehti elää skuupeistaan. Muut kuin Hymy eivät ole VIP-gatea ymmärtäneet uutisoida. Onnittelut ja Porilaisten marssi siis Pasilaan!

Manu Haapalainen