Kuolleita

Luotettava esimies

Kuolleita: Antti Toiviainen.

Toimittaja Antti Toiviainen menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana Porvoossa Näsin sairaalassa 28. syyskuuta.

Hän syntyi 2. marraskuuta 1947 Askolassa, jonne hänen vanhempansa muuttivat sodan jälkeen rajan taakse jääneestä Hiitolasta. Toiviainen työskenteli sanomalehti Uusimaassa Porvoossa vuodesta 1971 aina vuoteen 2008 saakka toimittajana, toimitussihteerinä, uutispäällikkönä, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana. Hän opiskeli 1960- ja 1970- lukujen vaihteessa Tampereen yliopiston toimittajatutkintoa. Työ vei kuitenkin voiton journalistiikan opinnoista, kuten monilla muillakin tuohon aikaan.

Toiviainen tunnustautui vanhan koulun lehtimieheksi, joka piti arvossa faktoja. Hän uskoi painettuun lehteen, jonka tehtävä oli hänen mielestään ennen kaikkea käsitellä
ja analysoida paisuvaa tietotulvaa. Hän ei uskonut liiaksi median valtaan, vaikka katsoikin alueen kunnallispolitiikkaa läheltä seuranneena Uusimaa-lehden olleen osallinen Porvoon kuntaliitoksen syntyyn vuonna 1997.

Uusimaan päätoimittajan tehtävät Toiviainen otti vastaan vaikeaan aikaan vuonna 1993, kun kolmannes lehden toimituksen silloisesta vahvuudesta irtisanottiin. Hän luopui päätoimittajan tehtävistä vuonna 1996 ja ryhtyi kirjoittavaksi toimittajaksi. Hän joutui kuitenkin edelleen hoitamaan päätoimittajan tehtäviä useaan otteeseen olleessaan jo osa-aikaeläkkeellä. Niitä hän hoiti silloinkin, kun aivoinfarkti iski ensimmäisen kerran kesken työpäivän elokuussa 2008. Jatkossa sairaus mursi vahvan miehen, eikä Toiviainen saanut nauttia ansaitsemistaan eläkepäivistä.

Toiviainen oli 1970- ja 1980- luvuilla kolme kautta SSL:n liittovaltuustossa, jossa hän oli päättämässä muun muassa vuoden 1980 lakosta. Tehtävien muututtua Toiviainen erosi Journalistiliitosta ja liittyi päätoimittajien yhdistykseen.

Työtoverina ja esimiehenä Antti oli luotettava, rauhallinen ja reilu. Hänen kanssaan oli kaikkien helppo keskustella. Hän oli toisaalta myös tiukka ja itsepäinen ja pyrki pitämään viimeiseen asti kiinni toimituksen itsenäisyydestä niin yhtiön sisäisissä kuin ulkopuolisissakin paineissa.

Antille tärkeä asia elämässä oli perhe: hänen puolisonsa Meri ja tyttäret Liina ja Veera. Kodiksi perheelleen hän kunnosti omin käsin vanhan torpan Askolaan.

Kirjoittaja on Toiviaisen pitkäaikainen työtoveri.