Kuolleita

Kadonneen ajan etsijä

Kuolleita: Peter von Bagh.

Kulttuurin monitoimimies Peter von Bagh poistui joukostamme 17. syyskuuta. Hän oli syntynyt Helsingissä 29. 8. 1943 ja vietti lapsuutensa Oulussa, jossa elokuvasalin hämärästä kehittyi elinikäinen onnen ja olemisen perustila.

Von Baghin osaaminen ja luontainen uteliaisuus ulottui kulttuurin kentällä kaikkialle. Hän oli elokuvahistorioitsija ja -ohjaaja, tietokirjailija, käsikirjoittaja, journalisti, Love Kirjojen kustantaja, radio-ohjelmien tekijä, Sodankylän elokuvajuhlien ja Bolognan Il Cinema Ritrovato -festivaalin taiteellinen johtaja, Suomen Elokuva-arkiston toiminnanjohtaja ja legendaarisessa maineessa olevien esityssarjojen suunnittelija.

Von Bagh oli unohduksiin jääneen menneisyyden henkiinherättäjä, joka kieltäytyi näkemästä eroa korkeataiteen ja viihteen välillä. Iskelmä sai arvostusta ”kansakunnan salattuna muistina”, Olavi Virta, Veikko Lavi ja lukemattomat muut kokivat ansaitun arvonpalautuksen. Massiiviset, ”hullunrohkeat” projektit olivat von Baghin ydinaluetta. Niiden onnistumisen takasi käsittämättömän tietämyksen ohella intuitio ja herkkävaistoisuus, kyky kaivaa esiin piilossa olleita yhteyksiä ja johtolankoja, aistia kustakin teoksesta olennainen.

Toinen avainasia von Baghin uralla oli kansainvälisyys. Internetin ”all access” -aikakaudella on vaikea enää täysin hahmottaa sitä valtavaa merkitystä, joka ulkomailta hankituilla tiedoilla, kokemuksilla ja kirjavuorilla oli. Von Baghin ystäväverkosto ulottui ympäri elokuvamaailman. Seitsemännen taiteen suurista hän tapasi henkilökohtaisesti kaikki Bressonista Hitchcockiin.

Filmihullu-lehden päätoimittajana von Bagh johti joukkojaan John Waynen tapaan lämmöllä, huumorilla ja tehtävän edellyttämällä sitoutuneisuudella. Jos muulla kirjoittajakunnalla sattui olemaan vähän hitaampi vaihe, ei ollut tavatonta sekään, että päätoimittaja kirjoitti koko numeron yksin kannesta kanteen. Mainoslauseeksi vakiintunut ”kirjan verran asiaa” toteutui toistuvasti, mutta myöskään ”limboa” ei saanut unohtaa.

Kirjoittaja on Peter von Baghin työtoveri ja ystävä.