Otavamedian vuoden viidennet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Niiden seurauksena Suomen Kuvalehdestä lähtee neljä työntekijää. Pääluottamusmies Tuomo Lappalainen sanoo, että neuvotteluiden ratkaisu ei noudattanut ihan normaalia yt-kaavaa.
”Osa lähtijöistä oli oma-aloitteisesti ilmaissut kiinnostuksensa lähtöpakettiin ja myös saivat sellaisen”, Lappalainen sanoo.
Otavamedia on käynyt tänä vuonna yt-neuvottelut jokaisessa mediaperheessään. Kaikissa viisissä neuvotteluissa vähennystarve on ollut alle kymmenen henkilöä, joten ne on voitu käydä kahdessa viikossa kuuden sijaan.
Viime keväänä alkaneen yt-neuvottelukierroksen aikana Otavamedia on vähentänyt eri yksiköistään yhteensä 21 työntekijää. Lisäksi eri työtehtäviä on osa-aikaistettu ja työntekijöitä on siirretty muihin tehtäviin.
Yt-neuvottelut jatkuvat Otavamediassa ensi vuonna. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut kuvaryhmässään 2. tammikuuta. Työnantajan ilmoittama vähennystarve on enintään yhdeksän työntekijää.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom