Yle Tampereen toimittaja Elina Nieminen halusi alkuvuodesta haastatella Nekalan päivätoimintakeskuksen asiakkaita, jotka olivat kirjoittaneet huolestuneina Aamulehden yleisönosastolle. Kyse oli Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirhan aikeista muuttaa ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta etäpalveluksi.
Asiakkaat ja henkilökunta toivottivat Niemisen tervetulleeksi Nekalaan. Vierailu piti kuitenkin varmistaa esihenkilöltä. Nieminen ryhtyi tavoittelemaan tätä ehdottaen jutuntekoa seuraavaksi päiväksi, joka oli henkilökunnan mukaan sopiva.
”Iltapäivällä tuli esihenkilön esihenkilöltä sähköposti, että ei onnistu. Siinä ei ollut edes puhelinnumeroa, mutta kovalla hakemisella se löytyi”, Nieminen sanoo.
Puhelimessa esihenkilö perusteli kieltoa sillä, että kyseessä on kuntouttava päivätoiminta ja ryhmäläiset ovat potilaita. Hän myös moitti toimittajien mahdottomia vaatimuksia.
”Yritin kovasti selittää, miksi sinne pitäisi päästä ja haastoin häntä ihmisten hiljentämisestä. Tarjosin jutunteolle monia eri vaihtoehtoja”, Nieminen sanoo.
Pitkän kiistelyn jälkeen esihenkilö lupasi selvittää haastattelumahdollisuutta. Seuraavana päivänä Nieminen sai tekstiviestillä ajan, paikan ja ehdot. Henkilökuntaa ei saisi kuvata eikä haastatella. Haastateltavilta asiakkailta piti saada kuvausluvat.
”Pirhalla oli oma lomake, ja minua vaadittiin tekemään oma kuvauslupa”, Nieminen sanoo.
Haastateltavien piti allekirjoittaa molemmat, vaikka he tulivat paikalle erikseen haastatteluja varten ja haastattelutila oli päivätoiminnasta erillään. Järjestelyissä auttoi Nekalan henkilökunta.
Nieminen ymmärtää, että sosiaali- ja terveystoimen työntekijät eivät voi puhua asiakkaiden asioista ja että esimerkiksi muistisairaita ei voi haastatella. Tässä tapauksessa hän kuitenkin pyysi haastatteluun asiakkaita, jotka halusivat itse puhua.
Nieminen arvelee, että haastattelujen epäämiseen voi yksityisyyden suojan lisäksi vaikuttaa keskijohdon pelko joutua ikävään välikäteen omassa organisaatiossa tai julkisuudessa.
”Voi olla sitäkin, että kun tehdään tarpeeksi vaikeaksi, toimittajat eivät jaksa kysellä.”
Myös Ylen Politiikan ja talouden kuvajournalisti Silja Viitala on törmännyt mutkiin etsiessään sote-aiheisiin kuvattavia. Hänellä oli vuodenvaihteessa useampi keikka, joilla piti tavoittaa tuoreita vanhempia. Hän yritti päästä Helsingin synnytyssairaalaan Naistenklinikalle kuvaamaan.
Synnytyssairaalan taustaorganisaation Husin viestintä vastasi nopeasti: salassapitovelvoitteen vuoksi osastoilta haastateltavat kontaktoi aina ensin hoitohenkilökunnan edustaja.
Viitala ymmärtää, että Hus ei voi kertoa hänelle asiakkaiden henkilöllisyyttä, mutta ei sitä, miksi journalistit eivät voi itse kysyä haastateltavia osastolla, kun vierailusta on sovittu sairaalan kanssa.
”Näkeväthän potilaatkin toisensa, ja ainahan haastattelusta voi kieltäytyä”, Viitala sanoo.
Hänestä on ongelmallista, että Husin viestintä tai henkilökunta etsii haastateltavat.
”Kuinka todennäköisesti haastatteluun silloin valikoituu asiakas, jolla on ollut huono kokemus tai jonka kanssa pyytäjällä ei ole yhteistä kieltä?”
Viitala muistuttaa haastatteluluvista päättäviä yksilön oikeuksista.
”Yhteiskunnan, sananvapauden ja demokratian kannalta on tärkeää miettiä, millaista menoa haluamme pyörittää. Haluammeko, että niitä ihmisiä, joita asiat koskevat, voidaan kuulla, vaikka se olisi jotain kriittistä? On meidän kaikkien etu, että jokainen voi kommentoida itseään koskevia asioita eivätkä muut yritä estää sitä.”
Keskisuomalaisen toimittaja Aino Ässämäki sai vastuulleen Keski-Suomen hyvinvointialueen asiat tämän vuoden alusta. Hän on haastatteluja pyytäessään törmännyt kolmeen ongelmaan: Osa viranhaltijoista välttelee puhelimessa puhumista ja vastaa sähköpostitse. He haluavat myös kaunistella säästöpäätöksiä ja saattavat tiedottaa asioista haastattelupyynnön ja haastattelun välissä.
Ässämäkeä harmittaa selvitellä monimutkaisia asioita sähköpostilla. Se lisää väärinymmärrysten riskiä. Tiedotteen julkaisu haastattelupyynnön ja haastattelun välissä johtaa puolestaan haastatteluun, jossa haastateltava lukee tiedotetta.
Kun Ässämäki kirjoitti keväällä siitä, mitä uudella aluevaltuustolla on edessään, eräs haastateltava ehdotti massiivisia muutoksia juttuun.
Esimerkiksi terveysasemien lakkauttaminen olisi pitänyt vaihtaa niiden profiloinniksi siten, että jokaisessa Keski-Suomen kunnassa on jonkin tasoinen sote-asema vastaanotto.
Muokkaustoiveet nähtyään Ässämäki mietti hetken, oliko itse ymmärtänyt asian väärin. Sitten hän muisti oman lähiterveysasemansa. Sieltä oli kannettu kalusteet ulos, ovet olivat kiinni ja valot pois.
”Kyllä se lakkautukselta näytti, ei uudelleenprofiloinnilta”, Ässämäki sanoo.
Viestissään haastateltava totesi ymmärtävänsä, mihin Ässämäki pyrkii sanavalinnoillaan. Ässämäki vastasi pyrkivänsä ainoastaan siihen, että lukijat ymmärtävät asian.
”Totta kai ihmiset harmistuvat leikkauksista, ja siitä seuraa kaikenlaista. Mutta se on silti todellisuus, josta pitää raportoida.”
Pirkanmaan hyvinvointialue: ”Emme yritä rajoittaa asiakkaiden haastatteluja”
Pirkanmaan ikäihmisten päivätoiminnasta uutisoinnin kanssa ongelmiin törmäsi Ylen Elina Niemisen lisäksi Aamulehti. Sitä ennen journalistit ja hyvinvointialue Pirhan edustajat olivat tavanneet jo lokakuussa 2024 saadakseen uutisoinnin ja viestinnän näkökulmat kohtaamaan.
Pirhaa tapaamisessa edusti sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen. Hänen mukaansa hyvinvointialue ei halua rajoittaa asiakashaastattelujen tekemistä ja kuvaamista.
Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan asiakkaiden haastattelemisessa ongelma oli se, että hyvinvointialueella ei ollut heiltä valmiiksi kuvaus- ja haastattelulupia. Ne pitää sosiaalihuoltolain mukaisessa palvelussa pyytää, Kuosmanen sanoo.
”Osa asiakkaista voi esimerkiksi olla muistisairaita, jotka eivät pysty itse antamaan lupaa.”
Asiassaan itse aktiivisia asiakkaita olisi voinut haastatella, mutta koska yksikössä on muitakin asiakkaita, sitä piti järjestellä, Kuosmanen sanoo.
Hän ei ole tietoinen siitä, että haastattelut eivät olleet ensin onnistua ollenkaan.
”Siinä on sitten ollut joku informaatiokatkos meidän organisaatiossamme. Sellaistakin voi valitettavasti tapahtua, mutta lähtökohta se ei ole. Ei meillä ole mitään intressiä rajoittaa haastatteluja, miksi olisi?”
Voiko kriittinen julkisuus omaa organisaatiota kohtaan tuntua raskaalta?
”Meillä ei ole keskusteltu ollenkaan siitä, että toimittajien pitäisi jättää jutut tekemättä siksi, että emme halua kielteistä julkisuutta. Toimimme julkisin varoin, ja sellainen linja olisi vastoin toimintamme avoimuutta ja julkista tehtävää.”
Miten varmistatte, että kaikki hyvinvointialueella työskentelevät tietävät tämän?
”Olemme keskustelleet siitä ja järjestäneet viestintäkoulutusta. Toisaalta täytyy ymmärtää, että osa ihmisistä on tottunut toimimaan median kanssa, ja osa opettelee sitä vasta.”
Mitä toivot hyvinvointialueen edustajana toimittajilta?
”Luottamusta siihen, että jos emme reagoi yhteydenottoon heti, se ei tarkoita kielteistä suhtautumista. Kokonaiskuvan ymmärtämiseen pyrkiviä kysymyksenasetteluja silloinkin, kun asioita lähestytään yksilöiden kautta.”
Nina Erho
Turussa yhteistyö on toiminut hyvin
Monilla journalisteilla on vaikeuksia saada tietoa hyvinvointialueilta. Silti joissakin paikoissa yhteistyö toimii hyvin.
Esimerkiksi Turun Sanomien politiikan toimittaja Riitta Alakoski kertoo, että Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha suhtautuu tiedotusvälineisiin luontevasti.
Aiemman sairaanhoitopiirin aikana piti aina kysyä lupa, jos halusi mennä Turun yliopistolliseen keskussairaalaan Tyksiin haastattelemaan tai kuvaamaan. Nyt riittää ilmoitus hyvinvointialueen viestintään.
Alakoski on viime aikoina käynyt kuvaajan kanssa keikoilla päivystyksessä ja korvatautien poliklinikalla.
”Korvapolille on täällä kahden vuoden jonot, mikä on aika hurja tilanne. Mutta ihan vapaasti saimme haastatella, ei mitään ongelmaa”, Alakoski sanoo.
Päivystyksessä ylilääkäri auttoi Alakoskea ja kuvaajaa löytämään asiakkaista haastateltavat.
Alakoski on saanut Varhalta helposti myös kokousasiakirjoja, tietoja ja muita haastatteluja. Osasyy voi olla se, että hän on Turun Sanomien Varha-vastaava. Hyvinvointialueen johtaja, viestintä ja puheenjohtajisto vastaavat yhteydenottoihin rivakasti.
Viime aikoina tilanne on kuitenkin huonontunut yhdellä osa-alueella. Viime vuonna Varhassa käytiin neljät muutosneuvottelut, ja tänä vuonna ne kestävät koko vuoden. Työtilanne oli henkilöstölle jo ennen neuvotteluja uuvuttava.
”Nyt he eivät uskalla vinkata eivätkä kertoa epäkohdista tai jos uskaltavat, kukaan ei puhu nimellään. Äskettäin luottamushenkilökään ei uskaltanut kommentoida henkilöstöön liittyvää kysymystä.”
Uusimmassa lehdessä
- Johtaisiko sota Suomessa itsesensuuriin? Ukrainan opit kertovat, mitä kriisi tarkoittaa toimituksille.
- Arkinen työkalu vai internet-ajan suurin mullistus? Mediatalot eivät halua myöhästyä AI-siirtymästä
- Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan
- Konsten att behålla kritisk distans även då du bastat med politiker