Media-ala

Alma suunnittelee kolmen julkaisun lakkauttamista ja 30 työntekijän irtisanomista

Alma News Media aikoo lopettaa kaksi talousaikakauslehteä ja terveydenhuollon uutislehti Mediuutiset.

Muun muassa Kauppalehteä ja Iltalehteä kustantava Alma News Media aloittaa 7. lokakuuta muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 30 työntekijän irtisanomiseen.

Yhtiö kertoi maanantaina 30. syyskuuta aloittavansa 80 työntekijää koskevat neuvottelut. Pääosa neuvottelujen piirissä olevista työntekijöistä on yhtiön talouslehdissä, mutta ne koskevat osin myös Iltalehden toimitusta.

Alma News Media kertoo pohtivansa Kauppalehti Optio ja Kauppalehti Fakta -talousaikakauslehtien sekä terveydenhuollon uutislehti Mediuutisten lakkauttamista. Yhtiön mukaan neuvottelujen syynä näiden kolmen mediatuotteen heikko kannattavuus sekä tarve järjestellä toimintaa uudelleen.

Mikrobitti-lehden tekeminen aiotaan siirtää osaksi kuluttajamediaa. Työnantaja aikoo panna uusiksi myös tekniikka-, auto- ja lifestyle-journalismia tekevät toimitukset. Tavoitteena on karsia päällekkäistä tekemistä.

Alma News Media aikoo keskittyä jatkossa entistä enemmän digitaaliseen medialiiketoimintaan. Yhtiön tiedotteessa johtaja Juha-Petri Loimovuori kertoo, että se aikoo jatkossa terävöittää digitaalisten Kauppalehden ja Iltalehden uutisointia.

”Kehitämme jatkossa digitaalista feature-journalismia sekä tuotteidemme video- ja audiosisältöjä”, Loimovuori sanoo.


Alma News Median toimituksissa työskentelee kaikkiaan noin 300 työntekijää.

Pörssiyhtiö Alma Media järjesteli viime keväänä toimintaansa uusiksi ja liitti aiemmin eri liiketoimintaryhmissä toimineet mediatuotteet samaan yhtiöön. Aiemmin talouslehtiä julkaisi Alma Talent ja kuluttajamedioita, kuten Iltalehteä, Alma Consumer.

Pääluottamushenkilö Marko Laitala kertoo työntekijöiden osanneen uumoilla jo tuolloin, että jonkinlaiset muutosneuvottelut ovat tulossa.

Suunnitelma kokonaisten lehtien lakkauttamisesta tuli kuitenkin yllätyksenä.

”Tunnelmat ovat olleet järkyttyneet etenkin niillä, joita suunnitelmat erityisesti koskevat. Mediuutisten, Faktan ja Option toimituksille tämä on kova isku. Ja niin se on tietysti koko toimitukselle. Muutosneuvottelut ovat raskaat koko organisaatiolle aina, kun keskustellaan potkujen jakelusta”, Laitala sanoo.

Painotus digitaaliseen tekemiseen on Laitalan mukaan osa pidempää kehitystä.

”Alma myi jo aiemmin pois alue- ja paikallislehtensä, ja neljä vuotta sitten se lopetti Markkinointi & Mainonnan, Metallitekniikan ja Tekniikan Historian. Niistä varsinkin Metallitekniikka ja Tekniikan Historia olivat printtipohjaisia. Kyllä tässä selvä trendi on nähtävissä”, Laitala sanoo.