Nimitys

Iisalmen Sanomat kasvatti itselleen päätoimittajan

Tommi Korpihalla, 51, aloitti joulukuussa Iisalmen Sanomien päätoimittajana ja Savon Media Oy:n Ylä-Savon lehtiryhmän päällikkönä. Hän työskenteli Iisalmen Sanomissa yli 20 vuotta, kunnes ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2015. Hän toimi pitkään lehden toimitusosaston puheenjohtajana ja luottamushenkilönä. Korpihalla on opiskellut Alkio-opistossa tiedotusoppia.

Millaisia tavoitteita sinulla on Iisalmen Sanomien suhteen?

On mielenkiintoista pohtia, miten pystyisimme edelleen palvelemaan kaikkia lukijoita mahdollisimman hyvin. Kolmen vuoden päästä sata vuotta täyttävän printin historiallinen tausta on todella vahva, mutta digitaalisuuden kasvaessa tehdään jatkuvasti kehitystyötä.

Toimit myös Ylä-Savon lehtiryhmän päällikkönä. Millaisena näet alueen pienempien lehtien tulevaisuuden?
Hyvänä. Alueella on vahva lukijakunta, joka arvostaa paikallislehteä ja jolla on tiivis side omaan kotipaikkaan. Lisäksi meillä on lehtiryhmässä ja konsernissa hyvät ja laajat yhteistyömahdollisuudet.

Miten sinusta tuli journalisti?
Aloitin lehtijuttujen tekemisen jo nuorena Iisalmessa, kun teimme kaverini kanssa nuorten sivuja. Siitä muodostui sitten hyvä harrastus, josta sai taskurahaakin, ja kiinnostuin toimittajan työstä. Iisalmen Sanomat on ollut oppikoulu, keskikoulu ja korkeakoulu toimittajan ammattiin. Olen saanut myös erinomaista oppia vanhemmilta kollegoiltani.

Siirryit 20 vuoden toimittajan töiden jälkeen viestintäyrittäjäksi. Mikä vei sinut toiselle polulle?
Olin pitkään miettinyt oman yrityksen perustamista. Näillä korkeuksilla vapaana toimittajana oleminen ei ole kuitenkaan lainkaan samanlaista kuin Helsingissä. Kun ryhdyin opettelemaan videokuvaamista ja editointiakin, huomasin, että pystyn tarjoamaan osaamistani yrityksille.

Miksi palasit takaisin?
Auennut paikka oli mielenkiintoinen, ja minua kannustettiin hakemaan. Itsetutkiskelun myötä päädyin siihen, että ydinosaamiseni on juuri sanomalehden tekemisessä. Lisäksi vuosien aikana tuli ikävä hyvää työyhteisöä.

Mitä oppia yrittäjyys toi?
Opin, että säännölliset vapaapäivät ja palkallinen kesäloma ovat aika hienoja asioita. Oli oltava sinnikäs ja yritteliäs, koska vaatii paljon työtä ja tekemistä, että saa nenän pinnan yläpuolelle. Opin paljon työmoraalista ja taloudenpidosta.

Monella paikallislehdellä on vaikeuksia saada kesätoimittajia. Miksi juuri Iisalmen Sanomiin kannattaa hakea?
Meillä pääsee tekemään monipuolisesti ja itsenäisesti erilaisia sisältöjä, ja vanhemmilta kollegoilta saa paljon neuvoja ja vinkkejä. Lisäksi tämä on mukava ja elinvoimainen alue, jossa on kiireetöntä ja edullistakin asua.

Kuka on ammatillinen esikuvasi?
Urheilutoimittaja Jukka Rönkä on Iisalmen miehiä ja saman seuran kasvatti kuin minäkin. Hän on omalla urallaan pystynyt uudistumaan ajan ja erilaisten työtehtävien ja jakelukanavien mukana journalistisesta laadusta tinkimättä.