Journalismi

Tommi Parkkonen: ”Kunnianloukkaustuomiossa ei mitään järkeä”

Tommi Parkkonen tuomittiin sakkoihin Junes Lokan kunnian loukkaamisesta.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut toimittaja Tommi Parkkosen sakkorangaistukseen kunnianloukkauksesta. Oikeuden mukaan Parkkosen huhtikuussa 2019 kirjoittama tviitti loukkasi Oulun entisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan kunniaa.

Parkkonen muun muassa nimitti tviitissään Lokkaa ”ihmissaastaksi”. Parkkonen joutuu käräjäoikeuden päätöksellä maksamaan 900 euron sakot ja lisäksi tuhat euroa korvauksia Lokalle.


Maahanmuuttajavastaisista, kovasanaista vihapuhetta sisältävistä Youtube-lähetyksistään tunnettu, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta kahdesti tuomittu Lokka on käräjöinyt toimittajia vastaan ennenkin.

Lokka teki vuonna 2016 rikosilmoituksen, kun toimittaja Johanna Vehkoo oli kutsunut häntä Facebook-seinällään rasistiksi ja natsipelleksi. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon keväällä 2019 sakkoihin Lokan kunnian loukkaamisesta.  Rovaniemen hovioikeus piti päätöksen voimassa, mutta Korkein oikeus kumosi sen tammikuussa 2022.

Journalistin puhelimitse tavoittama Tommi Parkkonen pitää tuomiotaan käsittämättömänä.

”Pidän sitä yhtä outona kuin Vehkoon tuomio aikanaan samaisesta Oulun käräjäoikeudesta oli”, Parkkonen sanoo.

Parkkonen kertoo, ettei ole vielä ehtinyt tarkemmin perehtyä tuomiolauselmaan, eikä näin ollen osaa vielä sanoa, aikooko valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

”Mietin asiaa kaikessa rauhassa lakimieheni kanssa ensi viikkoon saakka”, Parkkonen sanoo.

”Ihan jumalattoman kallis tviittihän tästä tuli. Ehkä sitä olisi kannattanut harkita paremmin silloin kun sen kirjoitin. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että jos jotakin olen kirjoittanut, niin sen takana seison katkeraan loppuun saakka.”

Parkkonen on kertonut tviitin olleen reaktiota nimenomaan Vehkoon käräjätuomioon.

Parkkonen muistuttaa Junes Lokan todenneen moneen otteeseen, että kunnianloukkaus pitäisi poistaa rikoslaista. Myös jutun syyttäjä pohti Journalistin aiemmassa uutisessa oikeuskäytännön epäselvyyttä.

”Tuomio tuli, vaikka sekä vastapuoli että syyttäjä pohtivat, onko tässä mitään järkeä. Minusta ei ole”, Parkkonen sanoo.