Media-ala

MTV teki viime vuonna 20 miljoonan euron liiketappiot – tähtää kannattavaksi vuoteen 2023 mennessä 

MTV Oy teki vuonna 2021 noin kahdenkymmenen miljoonan euron liiketappiot. Tieto ilmenee toukokuun alussa julkaistusta tilinpäätöksestä.  

MTV on tehnyt tappiota jo pitkään, mutta viime vuoden liiketappio oli kahdeksan miljoonaa pienempi kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2020 liiketulos oli vielä noin 28 miljoonaa euroa pakkasella.  

MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppäsen mukaan vuonna 2020 koronapandemia vaikutti alan toimintaan ja mainosmyyntiin, mikä laski liikevaihtoa ja kasvatti liiketappiota. Vuoden 2021 aikana liikevaihto kasvoi koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. 

“Liiketappio oli odotettu, mutta pieneni vuoteen 2020 nähden. Eli suunta tekemisessämme on oikea ja nykyinen strategiamme vie meitä kohti tavoitettamme”, Leppänen kommentoi sähköpostitse. 


MTV Uutisten luottamushenkilö Petteri Savolainen harmittelee, ettei yhtiö päässyt lähemmäksi nollaa. 
“Jos saamme höylättyä tappioita kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa, niin onhan se hyvä suunta.” 
 
MTV:n liikevaihto kasvoi viime vuonna noin neljänneksellä 216 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kasvattivat mediamainonnan kasvu ja maksullisen suoratoistopalvelu C Moren siirtyminen MTV:ltä Telia Suomelle.  MTV vastaa C Moren sisällöistä, joista eniten katsojia keräsivät jääkiekon MM-kisat ja SM-liiga.  

Savolainen kertoo, että tappiollinen tulos ei juurikaan vaikuta uutistoimituksen arkeen. Lounaspöydissä asiasta puhutaan, mutta toimituksen työssä tulos ei näy . 

“Aika vähän meille tulee painetta verrattuna talon muihin yksiköihin. Se on ihan luonnollista, että mainosten myyjillä on tässä isompi paine”, Savolainen sanoo. 

Takavuosina tappiot näkyivät jatkuvina yt-neuvotteluina, irtisanomisina ja kulukuurina. Viime vuosien ajan yhtiö on rekrytoinut lisää työvoimaa ja perustanut uusia ohjelmia. Loppuvuonna MTV muuttaa uusiin toimitiloihin Helsingin Vallillaan.  

“Muuttoa odotetaan todella paljon. Ei tarvitse enää laittaa vuotavan katon alle ämpäreitä. Talossa on viime aikojen isojen uutistapahtuminen takia kova tekemisen meininki”, Savolainen sanoo. 



 
MTV kertoi helmikuussa henkilöstölle Back in Blackiksi nimetystä uudesta strategiasta, jonka mukaan yhtiö tähtää kannattavaksi vuoteen 2023 mennessä.

Toimitusjohtaja Leppäsen mukaan kannattavuuden saavuttamiseksi MTV keskittyy televisio- ja videomainontaa yhdistävien Total TV -mainosratkaisujen, tv-kanavien, sisältöjen sekä maksuttoman suoratoistopalvelun kehittämiseen. Uutiset ovat myös tärkeässä roolissa.  

“MTV haluaa olla merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, ja tässä työssä tärkeä merkitys on esimerkiksi MTV Uutisilla. MTV:n onnistumisten rakentamisessa avainasemassa ovat MTV:n työntekijät – Pöllöjengi, jonka kanssa on tehty erinomaiset suunnitelmat”, Leppänen sanoo.