Journalistiliitto on tänäkin vuonna sopinut mediatalojen kanssa kesätyöpaikkahaun ajankohdasta. Mediatalot ja toimitukset avaavat kesätyönhakunsa vuodelle 2022 aikaisintaan loppiaisen jälkeen.
Nyt kolmannen kerran tehty suositus koskee julkisia ja avoimia kesätyöntekijähakuja, ei siis esimerkiksi jo ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista.
Suosituksen tavoite on, ettei kesätyöhaku alkaisi liian aikaisin. Ennen suositusta monet toimitukset aloittivat kesätyöhaut jo syys – lokakuussa.
”Suosituksesta näyttää olevan muodostumassa pysyvä käytäntö. Kesätyönhaussa on koettu edelleen ongelmia, kuten tiukka hakuaikataulu ja kova kilpailu sekä paikoista että tekijöistä. Suositus koetaan kuitenkin yhä paremmaksi kuin aiempi tilanne, jolloin aikatauluista ei ollut suositusta lainkaan. Yhteinen sopiminen hyödyttää kaikkia”, Journalistiliiton opiskelijatoiminnasta vastaava Laur Forsén sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom