Pääkaupunkiseudun ulkopuolella ilmestyvissä sanomalehdissä työskentelee noin 1 300 toimittajaa. Se on älyttömän vähän siihen nähden, että Suomessa on yli 300 kuntaa. Toimittajien määrä on 2000-luvulla puolittunut ja vähennys on tapahtunut erityisesti maakunnissa. Näin laskeskelin syksyllä ilmestyneessä kirjassani Tehtävä Keski-Suomessa.
Olen pitkään ihmetellyt, mikseivät suomalaiset poliitikot turvaa selustaansa ja varmista, että journalismi säilyy elinvoimaisena. Alueellinen uutisköyhyys näivettää suomalaisen demokratian ydintä. Sanomalehdistä on vähentynyt erityisesti paikallisia poliittisia asioita käsittelevä sisältö. Kun Ylen aluetoimituksiakin on leikattu kovalla kädellä, oman vaalipiirin äänestäjiä alkaa olla todella vaikea tavoittaa.
Kehitys selittyy suurelta osin sillä, että Suomesta puuttuu suora mediatuki, jollainen on kaikissa muissa Pohjoismaissa. Tarvittavat rahasummat olisivat nykyisen tiukan taloustilanteenkin huomioiden kohtuullisia. Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) helmikuussa julkaiseman selvityksen mukaan tarve olisi vuonna 2022 ollut noin 30–35 miljoonaa, jos mediatuet olisivat suhteessa bruttokansantuotteeseen samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa.
Kiireisintä olisi vaikeuksiin joutuneen Suomen tietotoimiston STT:n jatkuvuuden turvaaminen. Siihen riittäisi parin, kolmen miljoonan euron pysyvä tuki.
Suomen ainoan uutistoimiston tulevaisuus on ollut vaakalaudalla sen jälkeen, kun suurin asiakas Sanoma Media Finland päätti lopettaa uutispalvelujen ostamisen. Se teki STT:n tuloihin noin kolmen miljoonan euron loven, jota se paikkasi vähentämällä viidenneksen työntekijöistään.
On vaikea kuvitella, mikä voisi korvata STT:n valtakunnallisesti kattavat, reaaliaikaiset ja sävyltään neutraalit perusuutiset. Ylen uutistoimintaa on leikattu, Helsingin Sanomillakaan ei ole kattavaa aluetoimitusten verkostoa ja Keskisuomalainen-konsernin Uutissuomalaisessa on vain kahdeksan journalistia.
Eniten STT:n palvelujen karsimisesta kärsivät sanomalehdet. Ylen uutisten ja ajankohtaistoiminnan entinen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen julkaisi maaliskuun alussa Facebookissa aiheesta pitkän päivityksen, joka sai paljon kannustusta media-alan senioreilta. Jokinen oli laskenut viivoittimen kanssa, miten STT:n palveluista luopuminen vaikutti Sanoman omistamien Aamulehden ja Satakunnan Kansan painettujen lehtien sisältöön.
Ja vaikuttihan se. Lehdissä oli aiemmin 3–5 sivua STT:n sisältöä. Niiden tilalle oli tullut Sanoma-konsernin muiden lehtien juttuja.
Samalla kotimaiden sisältö oli supistunut omaa levikkialuetta käsitteleviin sekä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yleisvaltakunnallisiin juttuihin. Muu Suomi oli hävinnyt. Ja urheiluantikin kaventunut.
Huoli maakuntien Suomen näkyvyydestä on aiheellinen, mutta ihmettelen silti hiukan eläkeläispäätoimittajien päivittelyä. Kuka oikeasti haluaa lukea paperilehteä, johon on painettu sivukaupalla STT:n eilisiä uutisia?
Muissa medioissa STT:n vaikeuksista on syyllistetty Sanomaa ja erityisesti Helsingin Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärveä. Hän perusteli ratkaisua sillä, että lehden kannattaa ennemmin panostaa omaan erottuvaan journalismiin.
Jos olisin Yläjärvi, olisin luultavasti toiminut samoin. Vaikka Sanoma on ollut STT:n suurin maksaja, Helsingin Sanomat on käyttänyt sen palveluja vähemmän kuin kilpailijansa. STT:n rooli maakuntalehtien sivuntäytteenä on muodostunut epäterveenkin suureksi. Valtioneuvoston kanslian julkaisemasta selvityksestä, jossa tutkittiin painettuja lehtiä keväältä 2023, kävi ilmi, että puolet Keskisuomalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien jutuista oli peräisin STT:ltä. Helsingin Sanomissa osuus jäi 12 prosenttiin.
Uutistoimistomateriaalin ryöstöviljely on oire lehtien talousvaikeuksista, joista maakuntien poliitikot kyllä kantavat huolta. Varsinkin keskustalaiset ovat nostaneet ne toistuvasti esille hallitusneuvotteluissa. Poliitikoilla olisi hyvää tahtoa tukea journalismia, mutta he ovat epätietoisia, miten sen voi tehdä.
Journalismin tukemista vaikeuttaa omistusrakenne ja EU:n valtiontukisääntely. Mediayhtiöitä on yhdistynyt muissakin Pohjoismaissa, mutta Suomen erityispiirre on mediaomistuksen keskittyminen pörssilistattuihin yhtiöihin.
Pörssiyhtiöillä on velvollisuus tuottaa voittoa omistajilleen. Ja niin ne tosiaan tekevät. Kaksi Pohjoismaiden voitollisinta mediayhtiötä ovat suomalaiset Alma Media ja Sanoma, mutta myös Keskisuomalainen ja Ilkka ovat maksaneet omistajilleen Helsingin pörssin keskiarvoa parempia osinkoja.
Voitot perustuvat toimitustyön tehostamisen lisäksi digitaaliseen liiketoimintaan tai ihan muihin bisneksiin. Yhtä kaikki, yritystukimuotoisten mediatukien myöntäminen tällaisille yhtiöille ei ole perusteltua, sillä tuki voi hulahtaa yhtiöiden taseisiin vaikuttamatta toimittajien määrään lainkaan. Tämä on jo nähty viime vuosien mediatukikokeiluissa.
Vastaava ongelma vaikeuttaa yritysmuotoisen STT:n tukemista. Tahtoa sen auttamiseen olisi, mutta LVM lupasi sille ainoastaan kertaluonteisen 1,05 miljoonan euron tuen kolmelle vuodelle. Summa on suurin, minkä EU:n yritystukisääntely sallii ilman EU-komission ennakkohyväksyntää.
Medialiitto on onnistunut vakuuttamaan päättäjille, että suoran mediatuen sijaan journalismia kannattaa tukea arvonlisäveroa alentamalla ja jakelutuilla. Alv-tuki hyödyttää kuitenkin eniten isoja mediayhtiöitä ja todennäköisesti parantaa niiden katteita. Jakelutukea myönnettiin viime vuonna 15 miljoonaa euroa, vaikka se kohdistuu journalismin sijaan paperin liikutteluun ja saattaa tekohengittää vanhentuvia printtiin sidottuja ansaintamalleja.
Kerta toisensa jälkeen isot mediatalot ovat myös saaneet päättäjät uskomaan, että suoraan journalismiin kohdistuva tuki rajoittaisi lehdistönvapautta, koska se olisi tavalla tai toisella harkinnanvaraista.
Maailmalla lehdistönvapausjärjestöt ja EU korostavat, että lehdistönvapauden suurin uhka on journalismin väheneminen, ja ne suosittelevat suoria tukia. Maailmalta löytyy myös monia hyviä esimerkkejä toimivista harkinnanvaraisista tuista.
Suomessa toimittajien määrä maakunnissa on vähentynyt niin voimakkaasti, että se on vakava uhka demokratialle ja huoltovarmuudelle. Mediatukea ei ole mielekästä jakaa sellaisessa muodossa, joka päätyy vain mediayhtiöiden taseisiin, mutta median omistusrakenteen ei myöskään saa antaa estää journalismin tukemista.
Harkinnanvaraisissa journalismin tuissa ei ole mitään muuta pelättävää kuin se, että niistä on vähän lisää vaivaa ministeriössä. Asiantuntijalautakunnat osaavat nykyäänkin jakaa erilaisia tieteen ja taiteen tukia ilman että ne rajoittavat tieteen tai taiteen vapautta.
Suomessa oli lehdistötukilautakunta vielä vuonna 2007. Suomella oli silloin aivan sama sijoitus lehdistönvapausindeksissä kuin nykyäänkin.
Oikaisu 13.4. klo 15.45: Täsmennetty tietoa EU:n yritystukisäätelystä. Jutussa kerrottiin aiemmin, että STT:n saama 1,05 miljoonan euron kertaluonteinen tuki olisi summaltaan suurin, minkä EU:n yritystukisääntely sallii. 1,05 euroa on kuitenkin suurin tukisumma, joka voidaan ottaa käyttöön ilman EU-komission ennakkohyväksyntää.
Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan