Kannatuskyselyt pitäisi jättää tekemättä vaalien alla, kirjoittaa toimittaja Manu Haapalainen

Jokaisella täysi-ikäisellä on yksi ääni, köyhällä ja rikkaalla, nuorella ja vanhalla. Vaalien kauneutta ja demokratian juhlaa koetaan tänä viikonloppuna kunta- ja aluevaaleissa.

Mutta äänestäjä, ole varovainen, sillä ­sinun äänesi ei aina ole sinun. Syy on puoluekannatuskyselyitä vaalikiimassaan julkaisevan uutismedian: kannatuskyselyiden seuraaminen saa monet äänestämään arvojensa vastaisesti.

Kyselyissä on ongelmia enemmän kuin tässä mahtuu luettelemaan.

Tein viime talvena Journalistiin jutun, jossa selviteltiin, miten hyvin kannatuskyselyt tavoittavat ulkomaalaistaustaiset äänestäjät. Selvisi, että huonosti, jos ollenkaan. Kannatuskyselyihin osallistuakseen pitäisi osata suomea, sillä useimmiten niitä ei tehdä edes ruotsiksi, saati ­muilla kielillä. Ei ole resursseja, mikä sinänsä on ymmärret­tävää. Moni maahanmuuttajataustainen totta kai osaakin suomea, mutta eivät läheskään kaikki.

Lähes yhtä hankalaa tutkimusyhtiöille on esimerkiksi nuorison tavoittaminen.

Yhtiöillä on keinonsa korjata raakadatan vääristymiä, mutta harhaanjohtavien tulosten vaara on silti todellinen. Erityisesti kuntavaaleissa, joissa saavat äänestää kaikki kunnan asukkaat, kansalaisuudesta riippumatta.

Vielä toistaiseksi kyselyt ovat väestörakenteen muuttumisesta huolimatta pitäneet kohtuullisen hyvin kutinsa. Valitettavasti juuri se on niiden suurin ongelma.

Media ”tietää” vaalivoittajat usein jo ennalta. Mitä enemmän media myllyttää gallupasetelmia, sitä suurempi on ihmisten kiusaus taktiseen äänestämiseen. Jos kannatuskyselyt jätettäisiin tekemättä, puolueet lähtisivät vaaleihin tasa-arvoisemmista asemista.

On jokaisen oma asia, millä perusteella äänensä ­antaa. Samaan aikaan on selvää, että vaalitulos heijastelee ­ihmisten todellisia mielipiteitä sitä huonommin, ­mitä enemmän on taktista äänestämistä. Sitähän taktinen ­äänestäminen tarkoittaa – äänen antamista jollekin toiselle kuin mielestään parhaalle ehdokkaalle.

Politiikan tutkijat ovat tienneet ongelmasta jo pitkään. Tutkija Mari K. Niemi on kuvaillut kannatuskyselyjä vaalien epäviralliseksi esikarsintakierrokseksi. Kyselyt kanavoivat ääniä niille ehdokkaille, joilla näyttää olevan läpimenomahdollisuus.

Kannatuskyselyt aiheuttavat myös vaalien ja demokratian trivialisoitumisen jännittäväksi urheilukilpailuksi tai realityviihteeksi. Kun galluptuloksista uutisoidaan, otsikot revitään marginaalisista kannatusmuutoksista ja vaalien tulevista ”voittajista” ja ”häviäjistä”.

Totta kai vaalien alla tehdään paljon myös puolueiden politiikan sisältöön keskittyvää journalismia. Nimenomaan gallupuutisissa puolueet kuitenkin latistuvat erivärisiksi joukkueiksi tähtipelaajineen ja vaalitaktiikoineen. Näitä juttuja lukiessa tuntuu kuin mahdollisten voittajien poliittisilla päätöksillä ei olisi mitään vaikutusta meidän kansalaisten elämään.

Politiikan tutkija Hanna Wass tiivisti ongelman kolum­nissaan muutama vuosi sitten:

”Kilpailua korostavien kielikuvien myötä vaaliareena rinnastuu myös markkinatalouteen. Vaaliohjelmat ja -lupaukset näyttäytyvät helposti höttöisinä markkinointikikkoina, joihin äänestäjien on järkevä suhtautua lähtökohtaisen varauksellisesti”, Wass kirjoitti.

Katson television vaali-iltoja hyvästä tv-viihteestä nauttien, kuten kuka tahansa. Silti on väärin, että niin ­suuri osa vaalien valmistautumisesta on kuin seuraisi Veikkausliigan sarjataulukkoa.

Demokratiallemme ja yhteiskunnallemme olisi pelkkää hyötyä siitä, että kannatuskyselyitä ei tilattaisi vaaleja edeltävien kuukausien aikana. Tai ollenkaan.