Kustannustoimittaja Tuukka Tuomasjukka kirjoitti Journalistissa (9/2024) pitäisikö kirjan kustannustoimittajan nimi mainita jollakin tapaa teoksessa. Jonkinlainen alan kirjoittamaton sääntö on se, että kustannustoimittaja pysyttelee taka-alalla ja kirjailijoiden työ nostetaan esille. Suurimmalle osalle kustannustoimittajista tämä on ollut luontevaa, ja käsittääkseni aika harva toimittaja kaipaa näkyvää tunnustusta työlleen.
Kustannustoimittajana jätän toimittamiini kirjoihin oman kädenjälkeni. Joskus olen kirjoittanut lähestulkoon koko kirjan uusiksi ennen kuin olen kehdannut päästää sen käsistäni. Silti en ole koskaan tuntenut tarvetta siihen, että nimeni painettaisiin kirjan sisäsivulle. Kiitoksissa minut on usein mainittu, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi nimeäni sieltä poistaakaan, vaikka kuulemma jotkut kollegat kuulemma näin tekevät.
Merkitystä on toki myös sillä, minkälaisesta kirjallisesta tuotteesta on kyse. Kaunokirjallisuuden toimittajat saattavat mieltää toimittamansa kirjat vahvemmin taideteoksiksi kuin tietokirjallisuuden toimittajat. Siinä missä kaunokirjassa ei voi teoriassa olla virhettä ja pilkkukin on vain tyylikeino, on tietokirja pohjimmiltaan faktaa ja sen tarkoitus on välittää tietoa. Kummassakin kirjallisuudenlajissa kustannustoimittajan rooli voi olla yhtä lailla merkittävä, mutta tulokulma tekstiin on hieman erilainen.
Kustannustoimittajan nimen mainitsemattomuudelle on tosin olemassa muitakin perusteluja kuin Tuomasjukan mainitsemat perinteet, tuntemukset ja mielikuvat. On nimittäin selvää, että kirja kuin kirja valmistuisi myös ilman kustannustoimittajaa. Se ei olisi todennäköisesti sama kirja, mutta kirja kuitenkin. Sen sijaan koko kirjaa ei olisi olemassa ilman kirjailijaa (tai suomennosta ilman suomentajaa). Viime kädessä myös nämä kaksi päättävät, mihin muotoon mikäkin kohta tekstiä tulee – ei kustannustoimittaja. Monet kustannustoimittajan ehdotukset päätyvät kuitenkin lopulliseen kirjaan ja vaikuttavat näin lopputulokseen. Mitä tämä sitten on, jos ei tekijyyttä, voisi kysyä.
Toisaalta suurin osa lukijakunnasta ei ymmärrä tuon taivaallista kirjan tekoprosessista. Parantaisiko kustannustoimittajan nimen mainitseminen sitä, että heidän työnsä nähtäisiin? Ehkä. Tuomasjukka toteaa kirjoituksessaan, ettei hänkään kaipaa nimeään jokaiseen kirjaan vaan ainoastaan sellaisiin, joissa hänen roolinsa on ollut merkittävä. Tämä tekisi tilanteesta kuitenkin sekavan, eikä avaisi yhtään sitä, mitä kustannustoimittaja kirjan suhteen on tehnyt. Miksi tässä kirjassa toimittajan nimi on mainittu mutta toisessa ei?
Kolmanneksi kustannustoimittajan nimen mainitseminen vaikuttaa kytkeytyvän ajatukseen siitä, että markkinoilla tulee ja pitää olla esillä. Työ ei aina kiitä tekijäänsä, mutta samalla periaatteessa vastustan ajatusta siitä, että oman ”brändin” luominen olisi aina ja kaikkialla tarpeellista.
Ei ole myöskään mahdollista, että kustannustoimittaja hallitsisi jokaisen toimittamansa kirjan aihepiirin yhtä laajasti kuin sen kirjoittaja. Siinä mielessä toimittajan nimen nostaminen esiin tuntuisi oudolta, koska toimittaja muokkaa teosta kuitenkin aina kirjailijan asettamien raamien puitteissa. Toimittaja ei myöskään koskaan voi tarkistaa jokaista kirjan faktaa, vaan monessa kohtaa hänen pitää luottaa kirjailijaan. Tarkoittaisiko toimittajan nimen kirjaan lisääminen myös vastuuta sen mahdollisista virheistä?
Kallistunkin lopulta sille kannalle, ettei kustannustoimittajan nimi kuulu ainakaan kirjan sisäsivulle. Sen sijaan kiitoksissa nimen mahdollista mainitsemista on vaikea pitää sopimattomana, varsinkin kun sen yhteydessä on myös mahdollista hieman avata toimittajan roolia. Aloite tähän täytyy tulla kuitenkin kirjailijalta.
On kuitenkin täysin mahdollista, että kustannustoimittajien nimiä aletaan tulevaisuudessa painaa kirjojen sisäsivuille. Näin on itse asiassa äskettäin tehtykin: pienkustantaja Punaisen Silakan tuoreen Pahan asialla -teoksen (suom. Raisa Porrasmaa) sisäsivulle kustantaja on lisännyt kustannustoimittajan nimen kannentekijän ja painopaikan yhteyteen.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena