Perussuomalaiset r.p. ei aio osallistua hallituksen rasisminvastaiseen ohjelmaan kuuluvaan ”Me puhumme teoin”-kampanjaan. Muut hallituspuolueet aikovat. Osana kampanjaa ministereille järjestetään koulutusta rasismista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan näitä koulutuksia pidetään puolueen eduskuntaryhmässä koomisina. Hän kutsui kampanjaa ”poseeraukseksi” ja totesi, että rasismia liioitellaan Suomessa paljon.
Samaan aikaan perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vakuutti, että puolue on mukana rasisminvastaisessa ohjelmassa ”aivan kuten kolme muutakin hallituspuoluetta”. Purran mukaan media vääristelee tosiasioita antaessaan ymmärtää, että perussuomalaiset pitää muita puolueita enemmän etäisyyttä hallituksen rasisminvastaiseen työhön.
Kun omille kannattajille lähetetään yhtä viestiä ja muille täysin toista, puhutaan kaksoisviestinnästä.
Perussuomalaisten johto viestii omilleen, ettei puolue halua olla missään tekemisissä rasisminvastaisen työn kanssa. Muualle julkisuuteen puolue viestittää päinvastaista: se on ihan yhtä sitoutunut kuin kaikki muutkin hallituspuolueet.
Kaksoisviestinnästä on puhuttu viime vuosina paljon, mutta siitä on hyvin harvoin ollut tarjolla näin konkreettisia esimerkkejä. On uskomatonta, että poliittisen viestin voi koulutuksen ja lukutaidon mallimaassa rakentaa yhtä aikaa kahdelle päinvastaiselle väitteelle.
Jos Aku Ankka -tarinan poliitikko vaatisi yhdessä lehtihaastattelussa paljon lisää puistoja Ankkalinnaan ja toisessa taas kaikkien puistojen jyräämistä parkkipaikoiksi, lapset saattaisivat huvittua täysin absurdista poliittisten puheiden ristiriidasta. Meidän aikuisten maailmassa se on kuitenkin nykyään melko tavanomaista poliittista viestintää.
Eikä tällaista kaksoisviestintää ainoastaan hyväksytä: pääministeri Petteri Orpo (kok.) jopa kiitti Ylen A-Studiossa Riikka Purraa siitä, että tämä ”tarkensi” puolueensa kantaa. Purra siis kertoi, ettei puolue aio sanoutua irti aiemmin allekirjoittamastaan ohjelmasta, eikä aio tällä hetkellä omilla toimillaan mitenkään osallistua käytännön toimiin. Orpon sanoin, tämä tarkennus oli todella tärkeä.
Ja niinhän se olikin: sen ansiosta Orpo voi esiintyä ikään kuin hän olisi tietoinen vain kaksoisviestinnän toisesta puolikkaasta. Kokoomukselle ja luultavasti merkittävälle osalle sen äänestäjistä tärkeimmän hallituskumppanin kärkinimien vuosi sitten esiin tulleet rasistiset viestit olivat kiusallisia. Niiden vuoksi hallituksen oli alun perin pakko laatia rasisminvastainen ohjelmansa. Jos perussuomalaiset viestisi vain, että puolue halveksii tätä ohjelmaa, se olisi Orpolle yhä kiusallisempaa.
Tästä syystä Orpo hyväksyy mielellään perussuomalaisten kaksoisviestinnän. Sen ansiosta hän voi aiheen noustessa esiin vedota aina siihen, että Purra on vakuuttanut puolueensa olevan aivan yhtä sitoutunut rasisminvastaiseen ohjelmaan kuin kaikki muutkin hallituspuolueet.
Kyllä, me voimme todella yhtä aikaa jyrätä kaikki Ankkalinnan puistot ja lisätä Ankkalinnaan puistoja! Uskomatonta, mutta politiikassa tämä on totta.
Me toimittajathan tiedämme tämän jo, mutta miten me voisimme kertoa lukijoille, miten täydellisen absurdia tämä kaikki on? Järjestääköhän Ankkalinnan ykköslehti Ilta-Pulu minkäänlaisia koulutuksia näihin tilanteisiin?